13. syyskuuta 2011

Vimma tarroihin

Keväällä, kun kohdalleni iski sisustuskärpänen kauhoin tietoa sisääni kuin viimeistä päivää. Yksi itselleni täysin uusi sisustamiseen liittyvä juttu oli sisustustarrat. Ehdottomasti ykköspaikka, joka tarjoaa sisustustarroja oli (ja on) Tarravimma.

Ihan silloin sisustamisen alkuaikoinani siis kahlasin Tarravimman sivuja päivittäin ja voitin jopa kilpailussa sisustustarran. Kyseisessä kilpailussa kyseltiin millaisia tekstejä haluaisi nähdä sisustustarroissa, vaikkapa omassa kodissa. Vastaukseni oli lyhyesti ja ytimekkäästi C'est la vie. Voittotekstin sai itselleen haluamassaan värissä ja siitä lähtien on oma ihana tarrani odotellut sopivaa hetkeä lipaston laatikossa. Valitettavasti se joutuu siellä odottamaan edelleen, sillä kuten tiedätte, sisustukseni suuret linjat ovat vielä kesken ja sitä ennen en viitsi alkaa liimailemaan seinille mitään. Alustavasti olen suunnitellut tarraa kuitenkin joko olohuoneeseen tai eteiseen.

Olen myös aina välillä käynyt kurkkimassa Tarravimman sivuilla, josko siellä olisi jotain muutakin ihanaa. Myös Tarravimman Facebook-sivua seuraan säännöllisesti. Siellä on usein kivoja kilpailuja ja arvontoja, joissa voi voittaa sisustustarroja. Mutta jotta tästä jutusta ei tulisi pelkkää selitystä, niin tässä muutamia omia suosikkejani, joita voisin kotiuttaa!


Tarravimmalla on muitakin tuotteita; mukeja, avaimenperiä, palapelejä, tyynyliinoja, pehmoleluja jne. Voit tilata sisustustarran myös keksimälläsi omalla tekstillä. Sitä pitää ehkä joskus kokeilla. :) Ja nyt itse asiassa on yksi hyvistä hetkistä käydä kurkkimassa valikoimaa, sillä Tarravimmalla on vielä toistaiseksi -15% alennukset.

Niin ja tarran mukana tulee myös ohjeet, miten tarra tulee kiinnittää. Ohjeita kannattaa noudattaa, sillä siten tarra saadaan seinään tai muuhun pintaan kestävästi. Ohjeita voi käydä etukäteen kurkkimassa myös täältä. Kirjallisten ohjeiden lisäksi sivulle on laitettu myös video tarran liimaamisesta. Itse oon kyllä välillä niin tyhmä etten tajua ennen kuin väännetään rautalangasta... eli mun ehkä kantsii ainakin se video katsoa ennen kuin lähden "elämäni sisustustarraa" asentelemaan. :)

Oletteko jo tutustuneet sisustustarroihin ja jos, niin mikä on suosikkinne?



 [Tarravimma palkitsee bloggaajia postauksista. Tulen hyötymään tästä postauksesta 20 €:n lahjakortin verran. Lisää aiheesta voi lukea täältä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...