31. tammikuuta 2013

Nyt niitä taas saa!

Meinaan hedelmä- ja salmiakkimerkkareita! Sain vihdoin käsiin oman pussin ja olen makustellut tässä illan mittaan ja kyllä, ne maistuu ihan samalta kuin aina ennenkin. Koko tosin on hieman pienempi kuin aikoinaan. Parhaan makuyhdistelmän saan, kun laitan suuhuni samaan aikaan punaisen hedelmämerkkarin ja yhden salmiakin. :)


Joko olette ehtineet maistaa? 


Osallistu kanssani Ostohyvityksen matkakisaan!

Mahdollisuus voittaa 2500 € arvoinen matkalahjakortti!


Matkalahjakortti arvotaan 31.5.2013 kaikkien Ostohyvitys-palveluun liittyneiden sekä suosittelijoiden kesken. 

Klikatkaa itsenne rekisteröitymään tästä! Tästä linkistä rekisteröityminen merkitsee minut suoraan suosittelijaksenne.

Ostohyvityspalvelusta olen aiemmin kirjoitellutkin ja juttuja voi käydä lukemassa täältä ja täältä. Lisäksihän minä jos kuka tiedän, että voitto on joskus mahdollista, sillä voitinhan Ostohyvityksen julkaisijakilpailusta itselleni lahjakortin. Siitä tapauksesta olen kertonut täällä.

Liittykäähän sankoin joukoin ja superisti onnea kaikille! :)


Finnish Design Shopin lisäale!


Alennusmyyntimme ottaa neljän päivän loppukirin! Talviale päättyy sunnuntaina 3. helmikuuta, ja sen kunniaksi myönnämme asiakkaillemme 10 % alennuksen koko valikoimasta – myös jo alennetuista tuotteista. Etu on voimassa torstaista sunnuntaihin, ja saat lunastettua sen maksamisen yhteydessä kampanjatunnuksella ETU2013. Lisäalennus ei koske kampanjatuotteita. Hyödynnä nyt etusi ja tilaa suosikkituotteesi!

Tämä lisäale voimassa siis 31.1.-3.2.!

Valikoimaan pääset tästä!


Sisältää mainoslinkkejä


Iltapala-smoothie

Tai vaikka aamu- tai välipalaksi!

Loppukesästä osallistuin TradeTrackerin bileisiin ja sieltä saadussa goodiebagissa oli mukana Cocovin Smoothie-mix. Nyt vasta sain aloitettua testailun, kun olen yrittänyt rakentaa ruokavaliotani hieman terveellisempään suuntaan.



Smoothie-mix on oiva rakennusaine smoothieen ja sisältää hyviä ravintoaineita.

Sisältö / Alkuperämaa:  luomu-maca (Peru), luomu-lucuma (Peru), luomu-kaakaojauhe (Peru), gojijauhe (Kiina), luomu-psyllium (Intia)

Kokeilin jo toissapäivänä ekan kerran ananaksella ja klementiinillä. Ihan hyvää, mutta kaipasin vielä parempaa, joten pistin uudet ainekset kehiin eilen illalla.



Mansikka-banaani smoothie

1 banaani
n. 100 g pakastemansikoita (keitin niitä ensin pari minuuttia)
noin 1 tl hunajaa
2 rkl smoothie mixiä (kukkurallisia)
2 dl rasvatonta maitoa
1 dl vettä

Ainekset vaan blenderiin, sekaisin ja juoma on valmista nautittavaksi. Tuosta tuli aika paksua, joten jos ei loppuja tahdo lusikoida, niin nestettä voi lisätä hieman. Ruskean värin smoothieen tuo kaakaojauhe. Hyvää oli ja terveellistä!



30. tammikuuta 2013

Haaste: In & Out

Alun perin sain tämän haasteen Pöppikseltä ja sittemmin vielä Kotiovella -blogin Jennalta, Beauty Of Life -blogin Lovelta sekä White featherdream -blogin Hannalta. Kiitos teille kaikille muistamisesta!

Haasteen säännöt

In & Out 2013 haasteessa pyydän sinua kertomaan mikä sisustukseen liittyvä asia lyö itsensä läpi ja mikä sen sijaan vaipuu unholaan kuluvan vuoden aikana? Asia voi olla esine, väri tai tyylilaji, pääasia että se liittyy sisustukseen. Kerro valintasi tekstillä, kuvilla ja/tai linkein. Myös yllä oleva haaste-kuva on käytössäsi.

Saatuasi haasteen, kerro vastauksessasi keneltä haasteen sait ja valitse viisi bloggaajaa, kenelle lähetät haasteen eteenpäin. Muista myös käydä kertomassa haastamillesi bloggaajille haasteesta! :)

Tykkään, että tänä vuonna in on edelleen kasvavassa määrin valkoinen pohja sisustuksessa, jota sitten maustetaan kodikkaaksi ja oman näköiseksi muilla väreillä. Perusvärejä ovat harmaa, beige ja musta. Lisäksi sekaan mahtuu perinteisiä kevään pastellivärejä (vanha roosa, viileä minttu) sekä rohkeita ja kirkkaita värejä. Kovassa huudossa tuntuu olevan tällä hetkellä keltainen, turkoosi, oranssi ja sininen.


Puunvärisiä yksityiskohtia tullaan näkemään edelleen, pääosin juuri pienessä mittakaavassa, mutta rohkeimmat saattavat hankkia puunvärisenä myös isompia pintoja. Risuja, lasia ja metallia tullaan varmaan myös yhdistelemään perus pintojen kanssa.

Myös eläminen ja asuminen saa näkyä ihan julkisestikin; petaamattomat tai "huolimattomasti" pedatut sängyt, lehtipinot siellä täällä, ryppyiset (pellavaiset) lakanat jne.



Uskon, että out tulee jossain kohtaa olemaan runsaasti kromia ja kimallusta sisältävä sisustus. Vähän blingblingiä varmaan siellä täällä löytyy monestakin kodista, mutta isossa mittakaavassa tämä viime vuoden lopulla yleistynyt tyyli varmaan hiipuu vielä tämän vuoden puolella. 

Siinä omat arveluni, jotka perustuvat pitkälti täällä blogeissa ja eri verkkokaupoissa nähtyyn. Tietoa ja taitoa sisustuksesta minulla ei ole.

Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaville:


Vinkki: Iittalan Kivi kynttilälyhdyt tarjouksessa

Citymarketin viikkolehti kolahti äsken postiluukusta ja siellähän olikin kiva tarjous plussakorttilaisille!


Tarjous siis K-Plussakortilla ja tarjous on voimassa to 31.1. - ke 6.2. 

Ja koska mainoksessa näkyy tuo .fi-merkki niin sehän tarkoittaa, että tuote on saatavilla myös Citymarketin verkkokaupasta.


Säilytyskori keittiön tasolle

Löysin ainakin tilapäisen ratkaisun keittiön tasolle eksyville tavaroille. Taannoin ostin Anttilasta pari valkoista säilytyskoria, joista nyt toisen sitten sijoitin keittiön tasolle keräämään kertyvää sälää.



Tuohon laatikkoon kippaan kaiken taskuistani, kun tulen kotiin. Jostain syystä, vaikka eteisessäkin on hyllykkö, kävelen kotiin tullessa keittiön tasolle saakka ja tyhjennän taskuni tasolle. Samoin kippaan laatikkoon tulevan postin ellen sitä samantien käy läpi ja arkistoi. Ehkäpä ajan kanssa opin (tai sitten en), että laatikosta ei ole kiireessä ja tarpeessa kiva kaivella asioita. ;)

Keittiön taso on muutenkin pysynyt ihan siistinä (huisia!), mutta siihen on parin päivän aikana rantautunut hedelmäkulho, blenderi ja purkillinen (Cocovin) Smoothie-mixiä. Jälkimmäiset ovat siinä lähinnä siksi, että niitä tulisi käytettyä. Kaapin perukoilla ne vain unohtuisi. Yleisilme on kuitenkin tasolla vielä siisti ja se riittänee minulle.


29. tammikuuta 2013

Mádaran tuotepaketti kuivalle iholle

Ei sillä ettenkö haluaisi näppyihostani eroon muutenkin, mutta nyt siihen on vielä lisäsyy. Olen suunnitellut siirtymistä luonnonkosmetiikan tuotteisiin jo pidemmän aikaa, mutta taloustilanne ei ole antanut vielä myöten. Minulla on kaikenlaisia korkkaamattomia purnukoita ja puteleita, jotka haluaisin käyttää pois ennen kuin ostan uutta tilalle. Mutta, sain tilaisuuden päästä kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa ja merkkinä on Mádara. Sain testaukseen Hyvinvoinnin Tavaratalolta tuotepaketin kuivalle iholle ja nyt en millään malttaisi odottaa ihon kunnon paranemista, että pääsisin tuotteita testaamaan!





Pakettiin kuuluu puhdistusmaito, kasvovesi ja kosteusvoide. Lisäksi paketin mukana tuli pieni paperipussi, jossa oli vielä muutama näytekokoinen tuote.




Näytekoossa on puhdistusmaito, syväkosteuttava "fluidi" sekä kahta erilaista sävyttävää päivävoidetta. Nämä siis tulevat kaupan päälle myös tuotepaketin tilaaville.

Tuotepakettiin pääsee tutustumaan tästä

Olen aika innoissani, tämä on meinaan ensimmäinen tuotesarjani luonnonkosmetiikan osastolta ja ihanaa päästä testaamaan ns. koko sarjaa eikä vain yksittäistä tuotetta. Olen myös kuullut paljon hyvää Mádaraa käyttäneiltä, sarja on usein mainittuna kun puhutaan luonnonkosmetiikasta. Eli kunhan nassun tilanne paranee niin nämä lähtevät välittömästi testiin! <3

Millainen käsitys teillä on Mádaran tuotteista tai oletteko peräti käyttäneet sarjan tuotteita?


Sisältää mainoslinkkejä

28. tammikuuta 2013

Keittiön t y h j ä taso

Viimeksi kun siivosin tiskipöytäni päätin yrittää, että se ei pääsisi ihan heti kovin kauheaan kuntoon ja olen siinä aika hyvin onnistunut. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta olen vähän tämmönen, että tavarat saattaa välillä jäädä käsistä vääriin paikkoihin. ;) Järjestelmällisyys muuallakin kuin pään sisällä on niitä opeteltavia juttuja... jos se ei luonnostaan onnistu. Ehkä siihenkin voi oppia?


Samaan aikaan kun tiskipöytä on pysynyt kuosissa, on keittiön toinen taso (laminaattitaso) sitten kerännyt roipetta enempi kuin laki sallii. Blogeja kun lukee, niin aika monella tuntuu tavarat kertyvän keittiön tasoille, mikä siinäkin lienee takana. ;) No omani oli jo tosi hurjassa kunnossa, mutta nyt se on siivottu ja tyhjennetty.


Tarkoitus olisi yrittää olla tarkkana kuin porkkana tasolle päätyvien tavaroiden suhteen. Nyt siinä möllöttää vain yksi kuva kehyksissä (uusi kehys ostoslistalla).


No okei, ei tilanne ihan näin ihanteellinen ole. :) Muutama lippulappunen, laturi, huulirasva ja muistivihko hengailevat vielä tason päällä. Mut sehän on melkein kuin ei mitään, eikö vaan!


Tohon voisi koittaa löytää jostain jonkun astian, laatikon tai vastaavan, johon saisi ihan luvalla kertyä tilpehööriä ja voisi sitten aina vaikka viikottain käydä sisällön läpi ja siirtää roskiin tai pidempiaikaisiin arkistoihin.

Onko teillä kotona paikkoja, jonne herkästi kertyy sekalaista sälää? Jos on, miten olette ratkaisseet mahdollisen ongelman?


Pillereitä

Jäin eilen miettimään hyvinvointiasioita ja sitä, mitä kaikkea esimerkiksi tämä naaman kuntoon saaminen vaatii. Oli pakko ottaa kuva siitä pillerimäärästä minkä aamuisin pistän kurkusta alas, sillä tuntuu kuin olisin vanha tai vakavastikin sairas kun niin monta pilleriä tulee otettua päivittäin. Ja oikeasti ne kaikki on vaan vitamiineja ja sen semmoisia.

2 D-vitamiinitablettia, sinkkitabletti, monivitamiini, C-vitamiini, kromi sekä tuo musta on Ducray-kuurin lisäravinnepilleri.

Noiden lisäksi pitäisi huolehtia maitohappobakteerien sekä kalaöljyjen saannista eli ostoslistallani on molemmat. Siitä saisi yllä oleva satsi vahvennusta vielä kahdella pillerillä. Ja jos kyseisiä ravinteita ei saa tarpeeksi ravinnosta (tarpeeksi D-vitamiiniahan ei tietty tähän aikaan vuodesta saa mistään) on ne saatava osittain purkista. Ja kaikki nuo ravinteet ovat tärkeitä taistelussani hiustenlähtöä vastaan sekä kasvojeni ihon parantamisessa.


Kuvat: Apteekkituotteet.fi


Ruokavalion kuntoon pistäminen on vielä kesken, joskin edistystäkin on tapahtunut. En mitenkään kuitenkaan saa ravinnosta ja ympäristöstä noita tarvitsemiani juttuja, en sitten millään. Aika hurjalta vaan tuntui kun tajusin vitskumääräni vaikka hyväksihän nuo on eivätkä kai kovin pahasti edes riitele keskenään?

Kuinka monen purkin kantta teillä availlaan päivittäin vai käytättekö mitään lisäjutskia?



Walldesign ja lukija-arvonta

Walldesign on kahden sisustuksesta ja graafisesta suunnittelusta kiinnostuneen äidin yritys, joka perustettiin vuonna 2012. Kaikki taulut suunnitellaan itse ja asiakkaiden toiveita muun muassa värien suhteen pyritään toteuttamaan.


Minun piti tästä ihanasta yrityksestä tehdä juttua jo viime vuoden puolella, mutta tuntui, että joka toinen blogi silloin hehkutti näitä ihania julisteita, joten jätin idean vielä hautumaan. Nyt on tämä hetki käsillä ja halusin kertoa tästä suurta suosiota saaneesta yrityksestä myös omassa blogissani. Olen aina välillä käynyt katsastamassa valikoimaa ja omia suosikkejani ovat seuraavat julisteet.





Lupasin teille arvontaa, kun 300 kirjautuneen lukijan raja rikkoontuu ja se raja onkin ylitetty ihan kunnolla. Kiitos siitä, että olette viitsineet klikata itsenne lukijaksi ja toivottavasti teitä tulee vielä monia lisää. <3 Ja olette tietenkin tärkeitä myös te ei-kirjautuneet lukijat!

Nyt siis arvontaan. Tällä kertaa arvonta on vain lukijoille, sillä lupasin arvonnan kirjautuneiden lukijoiden saavuttaessa tietyn rajan. Arvonnassa on kaksi palkintoa eli kaksi voittajaa. Molemmat voittajat voivat valita Walldesignin valikoimasta itselleen yhden A4 kokoisen julisteen.

Säännöt

1 arpa - Olemalla blogini kirjautunut lukija Bloggerin kautta TAI liittymällä lukijakseni tämän arvonnan aikana. Kerro lisäksi, minkä julisteen valitsisit, jos voittaisit. Valinta ei tässä kohtaa ole vielä sitova. Valikoimaa pääset tutkimaan tästä.

2 arpaa - Toisen arvan saat, jos linkität arvonnan omaan blogiisi tai Facebook-sivuillesi. Kerro linkityksestä osallistumiskommentissasi.

Muistakaa kertoa, kuinka monella arvalla osallistutte ja myös, jos olette kirjautuneena lukijana ERI nimimerkillä kuin jolla osallistutte.

Linkityksessä voi käyttää alla olevaa kuvaa


Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 10.2.2013 klo 21.


Onnea arvontaan! :)


Arvonnan sponsoroi Walldesign


EDIT: Arvonta on päättynyt!

27. tammikuuta 2013

Figure Twisterin voittaja

No niin, arvonta on päättynyt ja voittaja on selvillä tuota pikaa. Kommentteja tuli huimat 112 ja arpoja yhteensä 183.

Lukijoitakin on tupsahdellut lisää oikein mukavasti ja olen iloinen teistä jokaisesta. Tervetuloa blogini pariin, toivottavasti viihdytte jatkossakin. :)

Ja sitten arpojen kimppuun. Käytin taas apunani random.orgia ja sijoitin generaattoriin numerot 1-183.


Voittajan arpanumero on 148 ja sillä numerolla osallistui Henkkumaaria kommentillaan


Paljon onnea Henkkumaarialle! Laittaisitko minulle blogini sivupalkista löytyvään osoitteeseen yhteystietosi, niin lähetän ne pikimmiten eteenpäin, jotta saat pakettisi pian? :)

Tuhannesti kiitoksia kaikille muillekin osallistujille ja jos Figure Twister jäi mieleen kutkuttelemaan, käykää rohkeasti vaan FT:n nettisivuilla kurkistelemassa jälleenmyyjätietoja. FT:n toimitusjohtaja Johanna Koukonen vastaa myös varmaan mielellään lisäkysymyksiin ja hänet tavoittaa sivuilta löytyvästä info-sähköpostiosoitteesta. Kiitos myös FT:lle tämän arvonnan mahdollistamisesta! :)

Kivaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille! <3


Aalto-maljakko

Reissulta Iittalan myymälään kotiutin Kastehelmi kynttilälyhdyt -postauksessa nähtyjen tuikkukippojen lisäksi kauan haaveilemani 16 cm:n Aalto-maljakon. Ja nyt sain sen vihdoin käyttöön, kun ostin vuoden ensimmäiset tulppaanit. <3






Kyllä on värit kohdallaan. :)


26. tammikuuta 2013

Terveellinen herkkuvinkki

Alkoi yhtäkkiä tekemään ihan tuhottomasti mieli jotain makeaa. Vietin jonkin aikaa miettimällä, mistä saisin herkkuja, kunnes sen keksin.



250g rasvatonta rahkaa ja purkki ananaspaloja. Toimii! :)

Karjalanpaistia

Tein pitkästä aikaa ruokaa ja ihan kunnon ruokaa sitten teinkin eli karjalanpaistia. Käytin mahdollisimman simppeliä ja lyhyttä kaavaa, koska en jaksanut juurikaan keskittyä. Prosessi on todella vaivaton ja helppo.


Uunivuokaan lihat ja sipuli. Itselläni oli lihaa 600g ja sipulina käytin pakasteversiota. Tykkään tuoreesta sipulista, mutta silmäni eivät kestä yhtään sen käsittelemistä vaan oireilevat vielä pitkään käsittelyn jälkeen. Pienestä sipulipussista laitoin 3/4 ja tuoreena olisin varmaan laittanut kaksi keskikokoista sipulia.


Sekaan ripottelin pippurista yrttiseosta.


Vettä sen verran, että ainekset peittyvät juuri ja juuri. Itselläni meni vettä noin 5dl.


Aluksi uuni 250 asteeseen ja tässä lämpötilassa kypsennetään ilman kantta puoli tuntia.


Puolen tunnin kypsentämisellä ilman kantta on tarkoitus saada lihaan väriä. Tämän jälkeen uunin lämpötila lasketaan 175 asteeseen ja ruoka saa kypsyä uunissa vielä kaksi tuntia kannen alla. Samalla kun laskin lämpötilaa lisäsin joukkoon porkkanaa. Itse käytin Rainbown Pariisinporkkanoita, jotka on esikypsennetty höyryttämällä. 


Ja valmis ruoka, helppoa kuin heinänteko.


Annokseen paistin kaveriksi 45g täysjyväpastaa.


En lisännyt ruokaan valmistusvaiheessa ollenkaan suolaa, vaan hieman ripottelin valmiiseen annokseen. Hyvin vähän kuitenkin. Ja oli hyvää! Liha oli kypsää ja uuniporkkanat super hyviä. Tästä riittää vielä huomisellekin. <3



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...