31. heinäkuuta 2012

Ihanat keltaiset!

Nyt saa nauttia ihanasta keltaisesta myös kodin ulkopuolella. :)





I'm in love <3 Maailman suurin halaus ja muiskaus kiitokseksi muruselleni, jolta nämä sain. <3 <3 <3


Sisustuskierroksella Jyskissä

Kävinpä pitkästä aikaa tutkailemassa Jyskin valikoimia ja löysin ihan kivoja juttuja kotiin. Tai siis Jyskin nettisivuillahan mä kävin pyörimässä ja pään sisälläni pohdiskelin mikä olisi kivaa, tai no pääasiassa tällä kertaa ihan tarpeellista. Muutamia suhteellisen akuutteja hankintoja olisi ostoslistalla.

Kannellisia säilytyslaatikoita mm. kausivaatteiden säilytykseen

Kenkäkaappi 65 x 100 cm

Kenkäkaappia mietiskelin tuohon naulakkosyvennykseen. Syvennys on 75 cm leveä, joten tuo 65 cm olisi aika passeli. Kaapin voisi laittaa syvennyksen perälle ja eteenhän sitten melkein väkisinkin tulisi takkeja. Haluaisin kengät sijoitettua nätisti eteiseen, kun nyt ne ovat - vaikkakin nätisti rivissä - kaikki tuossa näkyvillä. Joku teline joka tapauksessa olisi saatava, mieluiten umpinainen.

Ihanat raidalliset sisustustyynyt 45 x 45 cm

Lehtiteline (eteiseen kierrätettävälle postille)

Nyt kaikki mainospostit yms. kierrätykseen menossa olevat paperit lojuvat eteisen ulko-oven vieressä lattialla tai eteisessä tuolilla. Jotenkin vaan niin ruman näköistä, että olisi sinänsä kiva, jos ne saisi jonkinlaiseen sopivaan säilytystilaan.

Lipasto CONWAY 50 x 82 cm (l x k)

Tätä Conway-lipastoa ajattelin eteiseen ulko-oven viereen. Laatikoihin saisi säilöttyä talvisin vaikkapa pipot, lapaset yms. ja päälle voisi sijoittaa jonkin kivan kipon, johon sitten voisi laskea matkakortin, kukkaron yms. Ja sitten saisi vaikka tuon huonetuoksun eteiseen, jotta kotona odottaisi sitten kiva tuoksu. :)

Peili 36 x 127 cm (syvyys 2 cm)

Olen kaksi kuukautta turvautunut kylppärin peiliin ja paljon arponut ulkonäköäni ja viimeistään hississä vasta nähnyt kokonaiskuvan. Kyllähän tytöllä täytyy peili kotona olla!

Peitto

Peiton ja tyynyjen uusiminen on ehdottomasti edessä syksyllä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vanhat voikin sitten heittää ihan suosiolla roskiin tai ehkä jopa viedä ihanille eläimille Hesyyn!

Santa Fe senkki, matala (160 x 55 cm)

Sitten tämä ikuisuusongelmani eli olohuoneen (nyk. asuinhuoneen) säilytys. Olen pitkään halunnut Beståa ja vielä ei ole ollut tilaisuutta sitä hankkia. Tykästyin tähän korkeakiiltovalkoiseen Santa Fe-senkkiin. Leveydeltään ihan ok, vaikka ei tietysti mahdu yhtä paljon kuin 180 senttiseen Bestån. Tämä on kuitenkin tyylikäs juurikin korkeakiiltoisuuden sekä metallijalkojensa vuoksi ja korkeus olisi aika passeli ajatellen television sijoittamista. Beståa on 64 senttisenä ja 38 senttisenä ja korkeampi olisi säilytyksen kannalta parempi, mutta toisaalta matalampi vaikka jalustakehikolla voisi toimia paremmin televisiotasona.

Säilytyslaatikko kylpyhuoneeseen

Teleskooppi ikkunanpesin/-lasta

Olen miettinyt, että jokin pesin-lastayhdistelmä olisi hyvä ajatellen parvekelasien pesemistä. Hieman hankalaksi menee, jos ensin pesee ikkunan ja yrittää sitten mahdollisimman nopeasti vaihtaa varteen lastaa, jotta saa ylimääräiset vedet pyyhittyä.

Tyyny

Tällaisia hankintoja olisi mielessä ja Jyskistä voisi jotain kotiuttaakin. :)

Mitäs muut tykkäävät Jyskistä ja sen valikoimista, käytättekö koskaan kyseistä liikettä?


Kuvat: Jysk

30. heinäkuuta 2012

Ikävä tiskipöytä

Olin kyllästynyt vanhan kotini tiskipöytään, joka oli ajan myötä naarmuuntunut ja pinttynyt paikka paikoin. Odotin kuin kuuta nousevaa uutta tiskipöytää, jonka saisin uuden kodin myötä. No, eipä olisi tarvinnut riemastua etukäteen siitäkään. ;)




Uskokaa tai älkää, näistä suurin osa on oikeasti ihan vedestä tulleita tahroja. On toki mukaan eksynyt pari kahviläikkääkin. Vihaan tiskipöytäni pintaa! Puhdistus on hankalaa ja olenkin kokeillut vesipesun lisäksi erilaisia puhdistusaineita, tiskiainetta sekä teräspinnoille tarkoitettua puhdistusainetta. Mulle on kerrottu, että tiskipöydässä on valmistajan jäljiltä jokin suojapinta, mutta sanonko mihin tuommoiset suoja-aineet voi tunkea, jotka aiheuttavat vesitahrankin pinttymisen! Nämä kuvissa olevat tahrat kun puhdistaa, jäljelle jää kuitenkin ikävät rinkulat tahroista. Jos kyse on tosiaan suojapinnasta, niin haluan sen äkkiä pois!

Seuraavaksi ajattelin pyörittää tiskipöydän pinnan kauttaaltaan Universal Stonella, josko se irrottaisi oletettua suojapintaa. Onko kellään muulla ollut samanlaisia ongelmia uusien tiskipöytien kanssa?!

Ja niin, myös tiskipöydän pinta on naarmuuntunut kahvinkeittimen siirtelystä. Tuolta kaapin alta kun sitä välillä vedän enemmän esiin, että saan vedet kaadettua säiliöön, niin siitä on muka pinta naarmuuntunut! Siis täh, eihän kahvinkeittimen pohjassa ole mitään mikä voisi naarmuttaa? Tsekattu on eikä koskaan aiemmin missään muussa kodissa ole tällaista tapahtunut.

Huokaus!!! ;)

29. heinäkuuta 2012

Kenkähaaste

Sain taannoin tämän kenkähaasteen sekä Marmun -blogista että Littlebigthings -blogista. En ole jaksanut alkaa kenkäkuvauksiin, niin on hieman jäänyt. Nyt tartuin härkää sarvista kameraan ja kuvasin tarvittavat kuvat haastetta varten, joten tässä tulloopi.

1. Viimeiset ostoksesi, mistä?

Viimeisin rehellinen kenkäostos on H&M:n alesta kullanväriset ballerinat, joista en tosin tiedä tykkäänkö vai pistänkö kiertoon.


Jos näitä heräteostoksia ei lasketa, viimeisen kunnollinen kenkäostokseni oli Spartoolta, kun tilasin valkoiset nahkaiset Converset. 


2. Lempiparisi, väri, koko?

Lempparini on viime kesänä ostetut mustat ballerinat valkoisilla pilkuilla. Baltsut löytyivät pitkän etsinnän jälkeen DinSkosta ja ovat jalkaan juuri sopivat, pehmeät ja kevyet. Sisäpohjakin alkaa olla jo kurtussa, mutta vielä niillä mennään! Varmaankin mustat kengät ovat noin yleisesti suosikkejani ja kokoni kengissä on useimmiten 38, joissain malleissa 37.


3. Onko jokin kenkämalli, jota inhoat?

Itseeni ei niin inhokit vaikuta, kun niitä ei tietenkään tule itselle hankittua. ;) Mutta mutta... inhoan sellaisia todella paksuja tasapohjaisia "tolppa"kenkiä. Enkä myöskään ole kauhean ihastunut kärjestä avonaisiin kenkiin, siis niihin joissa näkyy varvas tai kaksi. Miehillä inhoan niitä pappakenkiä, sellaisia inhottavia vanhan miehen kävelykenkiä.. miksi niitä nyt kutsuisikaan?!

4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?

En mitään mielettömiä summia. Yritän päästä kengissä alle 100 euron, mutta toki, jos kenkä on äärettömän hyvä ja kestävä sekä tarpeellinen voisin maksaa ehkä jonnekin pariin sataan asti.

5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?

Se vaihtelee sen mukaan, miten kengät kestävät ja miten kauan jaksan niin sanotusti katsella niitä. Tällä hetkellä vanhimmat kenkäni ovat viisi vuotta vanhat Adidaksen Superstarit, jollaisia olen käyttänyt yhteensä nyt yli 10 vuotta. Vielä ne ovat kävelykunnossa, vaikka ikä näkyykin jo kengän ulkonäössä.



6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?

Toki, miksen voisi. :D

7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?

Varmaankin tennareilla ja baltsuilla... jalkani eivät kestä korkkareita, joten sellaisia ei juurikaan jaloissani näe.

8. Oletko kesäisin ulkona ilman sukkia tai kenkiä?

Ilman sukkia mielellään kyllä, mutta en paljain jaloin. Jalkapohjani ovat niin arat etteivät kestä kävelyä sellaisinaan.

9. Jos saisit ilmaisiksi mitkä tahansa kengät, mitkä ottaisit?

Tää likka ei haaveile mistään lupsuttimista, joten ottaisin talvea varten ihan oikeat ja aidot UGGit. :D

Kuva: Brandos

Ja nuo voisin hankkia ihan perinteisen ruskeana eli hieman irti tutusta ja turvallisesta mustasta. ;)

En nyt pistä tätä haastetta kellekään tietylle eteenpäin (kerrankin!), mutta tämän saa oikein mielellään napata muutoin vaan mukaansa.


Valkoinen nahkasänky

Olen salaa haaveillut tyylikkäästä nahkaisesta valkoisesta sängystä. Nyt sitten haaveet "hieman" yltyivät, kun ihana Miia Oma Koti Valkoinen -blogista hankki upean valkoisen nahkasängyn Palorannalta*.

Icecubes

Siis aivan mieletön! Ja mikä tuossa on ihanaa, niin se on moderni eikä päätykään pistä silmään liikaa vaan on yksinkertaisen tyylikäs. Liian romanttinen tai monimutkainen kuvioinniltaan ei saa pääty mielestäni olla. Mitäs tykkäätte tästä sängystä? :)

Cloud parivuode

Ihan kivan näköinen ja sulavalinjainen sänky, mutta mitenköhän ergonomian kanssa on? 


Opium

Tämä Opium on kevyesti Intia-vaikutteinen ja olisikin kiva valkoisena. Palorannan* valikoimissa oli vielä muutama pylvässänky, mutta niille en kovasti lämpene ja toisekseen aika mahdoton idea tällaiseen pikkuiseen asuinhuoneeseen. Liian massiivista.

Kannattaa käydä tutustumassa Palorannan* valikoimiin, löytyy muuten paljon muutakin ihanaa kuin vain sänkyjä. Mutta varovasti, valikoimassa on todellakin ihania sisustusjuttuja! ;)

Shoppailemaan Palorannalle pääset tästä*!


[Postaus sisältää mainoslinkin]

28. heinäkuuta 2012

Tunnustus

Tovi sitten jo sain ystävältäni Fredilta Mummelinturinat -blogista tunnustuksen, joka on jo lähes kaikille täällä blogimaailmassa tuttu. Paljastetaan itsestään seitsemän asiaa ja pistetään tunnustus kiertoon.


Tämänkin tunnustuksen olen jo aiemmin saanut ja pistänyt kiertoon, mutta koska siitä on jo aikaa ja sain sen hyvältä ystävältäni, teen sen uudelleen. Laiskuuttani en jaksa käydä kurkistamassa aiempia paljastuksiani, joten forgive me, jos toistan itseäni.

1. Asun nykyään pienessä 32,5 neliön yksiössä Itä-Helsingissä ja tämä on aikuisikäni pienin asunto. Silti jotenkin tykkään!

2. Olen laihtunut reilussa puolessa vuodessa 10 kiloa ja muutosta viime kevääseen ja kesään on -15 kg. Olen aika tyytyväinen ja pystyn suhteellisin hyvin jo katsomaan itseäni peilistä. Silti projekti jatkuu vielä, maksimissaan 10 kilon verran. Jos jostain syystä laihtuminen ei olisi mahdollista (tämä siis vain kuvitteellinen ajatus), voisin jo varmasti elää itseni kanssa nytkin. :)


3. Olen ollut kolme vuotta pois työelämästä terveydentilani vuoksi, mutta ensi kuun lopussa alkaa valmennus/kuntoutus työelämää varten. Jänskättää kovasti ja olenkin ihan ulalla, sillä edessä on myös alan vaihto eikä mulla ole aavistustakaan mitä haluaisin tehdä. Sellainen alustava ajatus olisi kuitenkin hakeutua osapäivätyöhön kokopäivätyön sijaan ja yrittää saada myös tämä blogi jollain tapaa osaksi työtäni. Olen äärimmäisen hyvin viihtynyt blogimaailmassa ja blogia kirjoittaen tämän vuoden ja kirjoittaminen ja verbaalinen ilmaisutaitoni on kuitenkin yksi ns. hyvistä ominaisuuksistani.

4. Kevät ja kesä ovat olleet todellista muutosten aikaa ja uskon, että sama jatkuu vielä tästäkin. Lähiaikojen yksi isoimmista asioista - ikävämmästä päästä - on ollut erään ystävyyssuhteen päättäminen. Ystäväni oli minulle tärkeä ja kulutin paljon henkisiä voimavaroja ystävääni, tukemiseen ja auttamiseen. Erään välikohtauksen sattuessa ymmärsin kuitenkin, että minulle kaikkein parhain ratkaisu olisi lopettaa tämä ystävyyssuhde, joka hyvistäkin hetkistä huolimatta toi elämääni enemmän painolastia kuin onnellista ystävyydentunnetta. Raja oli hyvä vetää myöskin siksi, että olen äärimmäisen auttava persoonaltani, joten olisin voinut upota ystäväni ongelmien mukana helpostikin. Sehän ei kuitenkaan ystävyyssuhteissa ole tarkoitus, eihän? Kaikkea hyvää siis tälle ihmiselle, nyt vain tämä peli oli valitettavasti vihellettävä poikki.


5. Tämä blogi ja blogimaailma on kannatellut minua jo vuoden, kuten aiemmin kerroinkin. Lähiaikoina se huomattiin taas, kun olin ihan rikki. Yritin pitää oman elämäni ongelmista huolimatta blogin elossa päivittäin ja onnistuinkin siinä. Mutta samalla - postaus postaukselta - huomasin, kuinka oloni, inspiraationi ja innostukseni alkoi kasvaa. Kappas vain, blogi oli taas se nostava ja kantava voima tai ainakin äärimmäisen hyvänä apuna. Kiitoksia siis teille kanssabloggaajat ja lukijat olemassaolostanne! <3

6. Tunnen hieman huonoa omaatuntoa, kun en ole saanut uutta kotiani juurikaan laitettua ja sen vuoksi ei myöskään ole blogiin tullut juuri mitään kotipostauksia. Pikkuhiljaa, sanovat. ;)


7. Minua kiinnostaisi osallistua jonkinlaiseen isompaan (?) miitinkiin, johon tulisi bloggaajia. Haluaisin kovasti tavata teitä muita, sillä olisihan sitä kiva saada kasvot nimille, jotka ovat osa jokapäiväistä elämää. Tähän tapaamiseen - organisoikaa ihmeessä joku tällainen miitinki? ;) - olisi kiva saada myös vakiolukijoita, vaikka ei olisikaan omaa blogia. Mitäs olisitte mieltä?

Tällaisia vähän omituisia paljastuksia. Jotenkin halusin vaan kaivautua hieman syvemmälle pinnan alle, kun blogin jutut ovat muutoin pääosin aika pinnallisia. Ja näinhän me opimme toisistamme lisää, eikö? ;)

Pistän tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:


Kaikki nämä blogit kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini eli käykäähän tutustumassa, jos ovat vielä tuntemattomia. :)


Paremman puutteessa

Kai sitä voi näinkin sisustaa?! :o




Pitäisi ehkä saada Bestå isompi tv-taso aika pian?

27. heinäkuuta 2012

Pöytävalaisin x 2 + maljakko

Helsinkiläiset ja ylipäätään pk-seutulaiset! Pistäisin mielelläni kiertoon seuraavat itselleni tarpeettomat tavarat.

Kuvan pöytävalaisinta löytyy kaksi kappaletta. Valaisimet ovat Ellokselta. Ovat sirot ja simppelit, mutta silti erittäin tukevat, sillä jalka painavahkoa metallia.

Maljakko, jonka merkkiä en tiedä. Lieneekö tällä edes mitään varsinaista merkkiä.

Mielellään toki ottaisin jotain pientä rahallista korvausta näistä, olisko kymppi tai 15 euroa paha yhteishinta? Mitä sanotte? Neuvotteluvaraa on tottakai!!! Ja koska mulla ei ole autoa, niin voin vaikka toimittaa Helsingin keskustaan tai vaihtoehtoisesti nämä voi hakea minulta. Postitse en valitettavasti lähde näitä laittamaan.

Jos kiinnostuit, laita viestiä kommenttiboksiin. :)


26. heinäkuuta 2012

Lukijoiden Top 5 KN2 Collectionilta

KN2 Collectionin sponsoroimassa blogini 1-vuotis synttäriarvonnassa kyselin teiltä lukijoilta suosikkejanne KN2:n valikoimasta. Jo kommenttien julkaisuvaiheessa pystyin erottamaan joitakin suosituimpia tuotteita, mutta nyt tein niistä ihan tilaston ja esittelenkin teille, mitkä tuotteet eniten kiinnostivat.

1. Light House Hurricane - Normann Copenhagen

2. Puppy - Eero Aarnio

3. Tuplakupla-valaisin - Eero Aarnio

4. sijan jakoi kaksi tuotetta:

4. Tablo-pöytä - Normann Copenhagen

4. Hang On-naulakko - Normann Copenhagen

5. Norm 69-valaisin Normann Copenhagen


 Näitä ja muita suosikkejanne on vielä tämän heinäkuun loppuun asti mahdollisuus tilata KN2:lta 15% alennuksella. Alekoodi on WF1VUOTTA 
(alennus ei koske kodinkoneita)

Shoppailemaan pääset tästä!

Kuvat: Valmistajan/Suunnittelijan

25. heinäkuuta 2012

Asiakaspalvelua kerrakseen

Tilasin Soneralta itselleni Macbook Airin kesäkuun loppupuolella. Siis vitsi, miten onnellinen olinkaan, että vihdoin saan toimivan läppärin tämän kohta kulahtavan tilalle.


Kun kahteen viikkoon tilauksestani ei ollut kuulunut mitään, otin yhteyttä Soneran asiakaspalveluun. Sieltä luvattiin selvittää asiaa ja palata asiaan. Seuraavana päivänä myyjä soitti ja kertoi, ettei tilaukseni ollut koskaan mennyt perille tukkurille asti. Niinpä myyjä peruutti tehdyn tilauksen ja teki uuden tilauksen. Tällöin taisi olla 5.7. tms. eli nyt aikaa on kulunut kolme viikkoa.

Viikko sitten laitoin Soneran verkkokaupan kautta tiedustelua, missä tilaukseni mahtaa viipyä, kun mitään ei ole kuulunut. Eikä kuulunut vastausta silloinkaan. Eilen eli 24.7. laitoin viestiä uudelleen, jossa toivoin yhteydenottoa sähköpostitse tai puhelimitse välittömästi. Tänään sain vastauksen.

Hei Irina!

Tiedustelit Macbook Air -tietokoneen toimituksesta.

Valitettavasti kyseinen tuote on loppunut tukkurimme varastosta ja saatavuudesta eikä aikataulusta ole tietoa.

Pahoittelen tilannetta. Mikäli haluat perua tilauksen, voit vastata sähköpostiin tai ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme 0600 100 100.


Ystävällisin terveisin,
XXX
Sonera Kodin Palvelut
0600 100 100

En voinut uskoa lukemaani enkä oikein pysty siihen vieläkään. Ei mitään väliaikatietoja tämän kolmen viikon aikana, että toimitus viivästyy. Ei minkäänlaista vastaantuloa tai ratkaisun tarjoamista. En itse hyvänä asiakaspalvelijana ymmärrä tällaista.

Ei, en ole perunut tilaustani enkä peru ennen kuin/jos löydän paremman ratkaisun. Halusin vain jakaa tämän ihmetykseni ja kokemukseni kanssanne. En siis voi vilpittömästi suositella tilaamista Soneran verkkokaupasta.

Ugh, olen puhunut.

Method yleispuhdistussuihke laventeli

Pitkästä aikaa hieman juttua Methodin tuotteista. Olen nyt käyttänyt loppuun Eettiseltä Luksukselta kokeiluun saamani laventelin tuoksuisen yleispuhdistussuihkeen ja oli sille tarvettakin. Sillä putsasin vanhan kotini pinnat ennen muuttoa ja täällä uudessa kodissa kaapit yms. ennen tavaroiden paikoilleen sijoittelua.


Laventelin tuoksu oli miellyttävä, ei liian voimakas eikä liian pliisu. Tuoksu ei mielestäni jää juurikaan jälkeen päin tuoksumaan ja toisaalta ihan hyvä. En ehkä välttämättä toivoisi esimerkiksi ruokakaappien tuoksuvan voimakkaasti puhdistusaineelta. Puhdistusteho on ollut mieleeni ja riittänyt käyttötarkoituksiini. Rasvan on irroittanut ja muut suhteellisen hyvin irtoavat tahrat. Voisin käyttää tätä jatkossakin, mutta koska pullo on riittoisa, sitä ehkä kuitenkin kaipaa välillä vaihtelua tuoksuihin. Seuraavaksi olen miettinyt kokeilevani yleispuhdistusaineena Methodin Klementiiniä. Kyseessä on keittiösuihke, mutta miksei se toimisi myös yleispuhdistajana.Tällä hetkellä mennään äidiltä saadulla Ajaxilla... huh huh, miten sitä onkin herkkänä noihin niin sanottuihin marketti-pesuaineisiin, kun on tottunut käyttämään näitä miedompia pidemmän aikaa.


Ulkonäkökin on muuten muuttunut Methodin puteleissa. Nyt ne ovat kevyesti kulmikkaita ja näin niihin on mielestäni saatu hieman särmää ja tyylikkyytä. Eiväthän ne ihan samassa sarjassa vielä keiku LA Bruketin ja Mummi-pesuaineiden ulkonäön kanssa, mutta silti ovat tarpeeksi kivan näköisiä, että niitä kehtaa pitää esilläkin.

Voin siis suositella tätä laventelin tuoksuista suihketta. Kannattaakin kurkata oman lähimarketin valikoimia, jos vaikka löytyisi. Prismoissa on jonkinlainen valikoima Methodia, samoin Stockmannilla. Netistäkin voi Methodia hankkia ja listan jälleenmyyjistä löytää Eettisen Luksuksen kotisivuilta. Myös NetAnttila on ottanut Methodin valikoimiinsa.

Lisää tästä tuotteesta pääsee lukemaan tästä!

[Postaus on tehty yhteistyössä Eettisen Luksuksen kanssa]


24. heinäkuuta 2012

39 neliötä

Tämä koti se vasta mua inspiroikin. Pieneen neliömäärään mahtuu tosi hyvin kaikki tarpeellinen, mutta silti yleisilme on ilmava ja avara. Nyt aloinkin toivomaan muutamaa lisäneliötä! Ja miten se aina kerta kerran jälkeen menee niin, että nään sisustuksissa puunvärisiä huonekaluja ja ihastun ihan täysillä siihen, miltä ne näyttää ja silti en voisi kuvitellakaan omaan kotiini enää puunväriä?!!







Tuohon asuntoon on siis ihan oikeasti mahtunut kaikki ja todella hyvin! Itse olen asunut 40,5 neliön asunnossa eikä se näyttänyt ollenkaan noin tilavalta. Wau, olen otettu.

Kuvat: Stadshem
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...