28. elokuuta 2012

Mikä on sinun hintasi?

Se on huvittavaa, että tähän aikaan illasta - melkein yöllä - törmää sosiaalisen median kautta aiheeseen, joka saa aikaan sellaisen aivomyrskyn, että asia on kirjoitettava auki heti eikä myöhemmin. Tällä kertaa aihe koskee mainontaa.

Olen jo pidemmän ajan mainostanut blogissani enkä ole pahoillani asiasta. Mainonnassa on paljon hyvää niin mainostajalle kuin lukijoillekin, siitäkin huolimatta, että kyse on myös vahvasti mielipiteitä jakavasta asiasta. Minulla on omat perusteluni mainonnalle, joihin en tässä nyt sen kummemmin perehdy, sillä kyse on oikeastaan hieman muusta näkökulmasta.

Törmäsin tosiaan White Trash Disease -blogin Natan avautumiseen kirjoitukseen mainonnasta ja siitä, minkälaisia yhteistyödiilejä voidaankaan bloggaajille tarjota. Blogeja ei ehkä vielä kovin moni taho osaa pitää todellisena markkinointikanavana, joten ei aina ymmärretäkään ottaa vakavasti heille tarjottuja diilejä. Tai sitten ymmärretään ja "ollaan kuin ei oltaiskaan" ja toivotaan, että bloggaaja tekee työnsä mahdollisimman halvalla. Muutama hyvä esimerkki löytyy juurikin Natan postauksesta, jonka voit käydä lukemassa täältä.

Tärkeintä meille mainostaville bloggaajille olisi tietää oman työmme arvo. Tai jos emme siitä vähäisen kokemuksemme vuoksi ole tietoisia, olisi se tärkeä asia opetella. Itse olen jo alkanut tämän prosessin ja yritänkin mahdollisimman hyvin ja tarkkaan punnita yhteistyödiilit, joihin lähden mukaan. On toki yhteistyöprojekteja, joissa voi tyytyäkin vähempään, aina ei ole tarvekaan ottaa palkaksi niitä kalleimpia tuotteita tai useita satoja euroja rahaa. Tapauskohtaisesti jokainen diili kannattaa miettiä ja jos on vaikea arvioida, kannattaako joku diili vai ei, siihen voi yrittää saada jostain apua. Joltain, joka ehkä ymmärtää blogimainonnasta enemmän tai ylipäätään yritysten tuotteiden sisäänostohinnoista, jälleenmyyntihinnoista ja siitä mitä mainonta nykyään tässä maassa maksaa.

Tärkeintä on, että älkää hyvät blogikollegat antako yritysten (tahallisesti tai tahattomasti) vedättää teitä tai käyttää teitä hyväkseen. Vaikka ette kirjoittaisikaan blogia työksenne tai edes osaksi työnä, niin pitäkää silti puolenne ja ottakaa yhteistyöstä se, mikä teille kuuluu. Uskaltakaa pyytää! Tämä on itsenne kannalta tärkeää, mutta myös yleisesti blogimainontaa ajatellen. Jos yritykset tottuvat siihen, että on bloggaajia, jotka tekevät hommaa ilmaiseksi, meidän työmme ei koskaan tule saamaan ansaitsemaansa arvostusta. Tosin siitä ei pääse mihinkään, ett aina kuitenkin jostain löytyy joku, joka suostuu tekemään homman myös lähes ilmaiseksi. 

Arvostetaan itseämme, blogejamme, toisiamme ja pidetään huolta oikeuksistamme ja siitä, että meitä ei riistetä.

Tulipa varsinainen paatos, mutta piti päästä purkamaan. :)

15 kommenttia:

  1. Iliman, että jaksan tähän aikaan lukia mitä toisessa blogissa on kirjotettu aiheesta, jätämpä ittekki mielipitteen tänne :)

    Sammaa mieltä oon sinun kans vaikken bloggaaja ookkaan eli työstä täytyy maksaa ja on hyvä pyytää(ei pakko)korvausta, oli se sitte bloggaamista tai muuta (poissulkien vapaaehtoistyöt, OIKEAT vapaaehtoistyöt.

    Bloggaaminen käy varmaanki (itellä ei blogia, en ossaa sanoa kokemuksesta) tai ainaki luulen niin (melkeimpä?) työstä...jos ei postaa joka päivä/joka 2.pv/ jne mielenkiintosista asioista, mitä ne kellekki ovat, ei siinä blogissa pahemmin ehkä käy lukijoita, joten mainoksekki on näin ollen ehkäpä turhia...joten bloggaaja kyllä joutuu tekkeen aika paljon työtä, jo siihen että miettii kirjotusasua, blogin ulkoasua, kuvia, kuvattavia, ottaa selville asioita jne jne...eli kyllä tuo mielenkiintosten blogien tekeminen taitaa käyvä melekeimpä työstä, ainaki osa-aikatyöstä, joten miksipä ei pyytäisi näin ollen kunnon korvausta mainonnasta...Mainostajat pääsee helepolla (ehkä?), senku tyrkkää mainoksen blogiin ja bloggaaja tekkee sitte sen suurimman työn jotta blogissa käy lukijoita.

    Mulle on ihan sama onko blogissa mainontaa, mainoksia, tuotesijottelua tai pelkkää ommaa tuotosta, jos son mielenkiintonen minun mielestä, se blogi, mie ainaki käyn niissä :) Valintakysymys antaako mainosten häiritä ittiä lukijana vai ei :) Missäänhän blogissa ei kaikki aiheet joka päivä ja joka kerta voi olla yhtä mielenkiintosia muttei minua se haittaa, silti oon lukijana, jos se sivuaa etes silloin tällöin minun mielenkiintoa :)

    Eikä minua haittaa eikä kiinnosta ottaako blogi palkkaa mainonnasta vai ei, valintakysymys :)

    Onneksi on sisustuspainotteisia blogeja <3 Kiitän siittä sydämestäni <3 Minun rakas harrastus, blogien lukeminen ja kuvien kattelu, joskus kommentointiki :)

    Noh, tulipas tästäki pitkä enkä jaksanu ennää etes oikolukia tätä, joten lukijoille pahottelut hoonosta soomesta ja kirotushäröistä ja isot pahottelut jos en osannu ilmasta OIKEIN mitä ajoin takkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että kävit kommentoimassa <3 On tosiaan myöhä, joten oma vastaukseni voi myös olla vähän lyhyt tai höhlä. ;) Mä kirjoitan kuitenkin blogia mielenkiinnosta bloggaamista ja sisustamista yms. kohtaan. Sen verran mukavuudenhaluinen olen, että mä en pystyisi tätä kirjoittamaan pelkästä rahasta. Mä tykkään siitä, että kun saan innostuhepuleita jostain tuotteesta, asiasta tai mistä vaan ja sen saan tänne teille muillekin jakaa ja jos vielä jotakuta saattaisi se kiinnostaa niin oon superonnellinen :) Mutta elää täytyy minunkin, joten en millään tahtoisi mainostamistani pyydellä anteeksi. ;)

      Poista
    2. Juu, iliman muuta ei tarvi eikä kannatekkaan pyytää anteeksi mainostamista omassa blogissa, tämä on sinun ikioma blogi, kulutat aikaa täällä niinku mie taas lukijana :) ja sie kirjotat täällä siittä mistä sie itte haluat <3 Ei kannate pyyellä keltään anteeksi mainostamista, sie saat tehä omanlaisen blogin ja jos jotaki häirittee mainokset, son sen ongelma <3 Minua ei ainakaan <3 Ei kenenkään blogissa <3 ja en vieläkään tiä mistä se toinen blogisti kirjotti, voihan olla että mie täsä läpisen ihan asian vierestä :D

      Jos mie oisin blogisti ja saisin mainoksia ja niistä tuloja, en miettis kauaa otanko vai en mainoksia...riippuen olosuhteista, joita en ala täsä selevittelleen...ku en jaksa ko kello jo vaikka hyrymykket (hur mycket) :D

      Mie ainaki tykkään sinunki blogista, oli täällä mainoksia tai ei jne ja saat sie niistä palkkaa tai et ja maksat niistä tuloista jos on tuloja verot tai et :) oohammie sinunki lukijana enkä lähe täältä :)

      Semmie haluaisin, en tiä miten on ku ei oo ittellä kokemusta eikä blogia eikä mulle henkkohtasesti asia kuulu, että mainostustuloistaki blogeissa maksettais verot niinku mistä tahansa tulosta :) enkä nyt tarkota tätä sinun blogia vaan jokkaisen jolla on mainoksia ja niistä tuloja, ois hyvä jos neki maksais verot (poikkeustapaukset on eri asia!), niillä veroillahan kustannettaan yhteiskunnan tärkiät kulut jokkaiselle kansalaiselle mm.lääkärissä käynnit (halapaa Suomessa!), sairaalassaolot, Kela-korvaukset lääkkeistä ja sairaalamatkoista ja yksityiset lääkärit joista saa kela-korvaukset jne, opiskeluihin käytetään verovaroja ihan jo ala-asteelta lähtien ja päiväkotteista, työvoimatoimistopalvelut kans veroista varat, julkinen liikenne, poliisin tehtävät jne jne jne joita jokkainen Suomessa asuva käyttää, eli jokkainen käyttää verovaroja :) joku vaan joutuu turvautuun usiammin johonki ku toinen :) esim. joku opiskelee lähes ilmasessa koulutuksessa ja joku mennee töihin, jne jne...
      Jokaikinen ihminen tässä maassa käyttää yhteiskunnan varoja...joku siis enemmän ja joku vähemmän...
      En usko, että kukkaan blogisti, oli isotulonen tai pienitulonen bloggaaja, bloggaa pelkästä rahasta, pakko olla ees pieni intohimo bloggaukseen...ihan pakko olla?! eihän töissäkään käyvä pelkästä rahasta...tai no moni käy kun on pakko maksaa kotia (omaa tai vuokra), mutta silti...en usko että kukkaan blogisti kuitekkaan ihan vaan sen takia bloggaa että rikastuu, siinä on aina joku muu ajatus...kyllä työtä tehhään että saa maksettua oman kulutuksen eli ei sen takia että rikastuu..ääääh, emmie ossaa sanoa mitä tarkotan :/ siis kukkaan ihminen ei seku vaan tee jotaki, aina on tarkotus eli siis sen takia en usko että kukkaan bloggaa (lifestyle tai sisustus, muista en tiä) pelkän rahan takia...siis jokkaisella on taka-ajatuksena...ääääh, ehkä mie nyt aattelen liian syvällisesti...eli en ossaa aatella että joku tekkee pelkän rahan takia vaan että kaikilla on joku tarkotus mihin sen rahan käyttää...voi mahoton! Emmie ossaa järkevästi selittää :D

      Niin ja ku minua ei kiinnosta niin paljon toisten asiat että alkasin miettiin saako tuo blogisti nyt mainostuloja vai ei ja maksaako veroja niistä vai ei että alakasin miettiin niitä...jokkainen tekkee omantunnon mukkaan ja jokkaisella on omanlainen omatunto ja niitä ei piä väheksyä kenenkään...ihmiset on erilaisia ja kaikkien pitäs hyväksyä kaikki semmosena ku on, mie ainaki hyväksyn (murhaajat jne eri asia, puhun nyt blogisteista)...onneksi mulla on oma elämä eikä tarvi vatvoa näitä asioita tämän kummemmin :) Nih kerta! :D

      Ja mie tykkään sinunki lifestyle-sisustusblogista siksi ku son omanlainen eli jatka vaan tällä linjalla tai tee muutoksia, mie pysyn mukana :D Kaikki blogit mitä seuraan, ykskään ei oo samanlainen, jos joku niin väittää, se höpisee :) ja ne poliitiiset jne blogit on eri asia, niissä ei käsitellä sisustuksia :D

      Saa nähä menneeköhän tämä läpi Bloggerista (tai mikä son se missä tämäki blogi on) sinne asti ku näin pitkä pälätys mulla :D

      Poista
    3. Sinä oot tommonen ihana höpöttelijä, mutta koska oon samanlainen niin tokihan ymmärsin sun pointit. :)

      Mainostulot ovat kaikki veronalaista tuloa ja niistä Suomen lain mukaan kuuluu maksaa vero ja minä olen kuitenkin lainkuuliainen kansalainen eli jokaisesta pennistä tulee vero maksettua. :)

      Poista
  2. ...niin ja bloggaaminenhan on myös vapaaehtoista ja harrastusmuotosta tai osa-aikatyöstä käyvää tai joillaki jopa työtä...jaa, empäs tiä mitä aloin kirjottaan ja mikä tuolla alulla oli tarkotus, no eniwei, bloggaamista on montaa erilaista, ja mulle blogien lukeminen on harrastus :)

    VastaaPoista
  3. Vielä pittää pölöttää :D Niin, en tarkottanu että vaikka blogin pitäminen veis aikaa eli siis ts. "teettää työtä" muttei oo silleen Teettää työtä, että se olis vaan semmosta pakkopullatyötä :)
    vaan siis silleen mukavaa "työtä", ihan ku jollekki sisustaminen on mukavaa työtä, oli se sitte kotona tai palkollisena/omassa firmassa, tai puutarhanhoito kotonakihan on vähän ku työtä muttei silleen TYÖTÄ ku son oma piha jne :) tai no, miten nuoki nyt ottaa, kyllä mieki välillä ressaan ku oon jumissa kotona sisustuksen kans ja ihan palkollisena työssäki ressaa mutta son silti erilaista työtä :) Hihi :D Tulikohan nyt varmasti seleville mitä mie tarkotan työllä ja "työllä" :D :D

    Tämä sinun komenttiosio täyttyy vaan minun yöllisten kommenttien pölöttelystä :D jospas mie jatkan nyt tv-sarjan kattomista :) Hyvvää yötä Irina <3

    ja kelleen, anonyymit eritoten! (vaikka sulla Irina onki kommenttien tarkistus päällä niin tämä on niille) tai no tietty oikiastaan ihan kelle vaan, ei tarvi alkaa miettiin miksi valvon tähän aikaan ku en kerro sitä kuitekkaan *tirsk* :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin pitäminen ei ole mitään helppoa duunia, siis jos kuvittelee. Siitä saatavat tulot on suhteellisen tiukassa ja kun tässä maailmassa ei vielä bloggaamista kovin herkästi ymmärretä työntekona, niin siihen suhtaudutaankin nuivasti. itse olen kuitenkin kiinnostunut julkaisualan (?) hommista, koko ajan kasvavassa määrässä. Ja jotta kelleen ei jäisi epäselväksi, niin ei, tämä blogi ei ole minun työni vaan harrastukseni. Ainakin toistaiseksi. Ja voi olla ettei tästä koskaan varsinaista työtäni tulekaan, sen kertoo vain aika. :)

      Poista
  4. Tartuit hyvään aiheeseen. Blogikulttuuri on varsin uusi ilmiö meillä Suomessa. Itse törmäsin viime viikolla käänteisesti samaan, kun kysyin eräältä yrittäjältä luvan, voisinko kirjoittaa aiheesta blogissani/ jakaa sosiaalisessa mediassa, niin hän milteinpä suuttui ja tarkennukseksi vielä kysyi, että mitä siis oikein aion kirjoituksellani PLOKATA häneltä (plokata = estää)! Vain vaivoin pystyin hiippailemaan autolleni ilman että repesin ;)

    -Sally-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä onkin. Joko yritykset ovat ihan pihalla blogeista ja suhtautuvat aiheeseen negatiivisesti vaikka kyse olisikin positiivisesta asiasta kuten heidän tuotteidensa näkyvyyden nostamisesta tai sitten ovat jo blogimaailmaan ja sen tuomiin etuihin tutustuneet ja ymmärtäät sen mukanaan tuomat edut markkinoinnin osalta. Tärkeintä olisikin nimenomaan saada yritykset ymmärtämään blogimainonnan potentiaali, mutta samalla pitää huolta siitä, ettemme liian helposti ja liian halvalla "anna pikkusormea isolle ja pahalle yritykselle". :)

      Poista
  5. Yksi kysymys on noussut mieleeni kun luen blogeja joissa on mainoksia. Ei mainokset mua sinänsä häiritse vaikken nyt niitä rakastakaan.

    On luonnollista että saatte palkkaa jos toimitte yritysten mannekiineina, mutta se kysymykseni kuuluu: hoidattehan myös asiat verottajan kanssa? Usein olen tätä pohdiskellut ja toivon ja haluan todellakin uskoa ettette tee harmaata työtä. Kun tarkemmin ajattelen mainostavissa blogeissa olisi hyvä olla jonkinlainen merkintä siitä että asianne verottajan kanssa ovat kunnossa. Ainakin itselleni tuo tieto olisi tärkeä jos/kun päätän tilata jotain kyseisen blogin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pysty puhumaan muiden kuin itseni puolesta, mutta itse kyllä hoidan veroni jokaisesta sentistä, mitkä mainoksista saan. Ja jos joku tienaa blogillansa isoja summia eikä verojaan hoida, niin pahimmassa tapauksessa joutuu itse siitä verottajan kanssa ongelmiin. Vaikka en blogimainonnasta itse saa paljon ( = en elä niillä summilla, ovat toistaiseksi lähinnä pientä taskurahaa), niin pistän verorahat syrjään jokaisesta eurosta.

      Oma suhtautumiseni blogimainontaan ja siihen liittyviin asioihin on avarakatseisuudestani huolimatta hyvin moraalista.

      Poista
  6. Minua aihe kiinnostaa kovasti, ja sen vuoksi oikeastaan päädyinkin blogiisi. Mielestäni tässä tulee esille eräs ongelma, nimittäin Suomessa ei puhuta rahasta vaan se on monelle tabu. Monessa kohtaa olisi kuitenkin hyödyllistä, jos rahasta voitaisiin puhua. Jos bloggaajien ansioista tiedettäisiin enemmän, niin moni aloitteleva blogisti ei myisi aikaansa liian halvalla, osaisi pyytää reilun palkkion. Siinä mielessä muu mailma on Suomen blogimaailmaa edellä, että on helpompi löytää ihan vinkkejä vaikkapa siitä paljonko mainostilan kuuluisi maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha tuntuu todellakin olevan tabu täällä meillä. Ymmärrän, ettei rahasummia sinänsä kerrota, kun kyse on omasta palkasta tai vastaavasta, mutta moni bloggaaja kaipaisi tietoa siitä, mitä uskaltaa pyytää, mitä kannattaa pyytää ja onko mahdollisesti jotain ns. yleistä ajatusta siitä, mikä on itsensä myymistä liian halvalla. Itse olen onnekseni saanut kokeneemmilta hieman vinkkejä, mutta siitäkin huolimatta kaikki pitää itse opetella ja kokeilla. :)

      Poista
  7. Hyvä Irina!!! Hieno aihe ja mielenkiintoista avausta, en ole koskaan edes ajatellut että firmat antaa ihan puhdasta rahaa. Luulin että lähinnä tuotteina (joilla toki on jälleenmyynti arvoa) palkitsevat. Sitä suuremmalla syyllä on tärkeää että mainonta on selvää mainontaa. Olet kyllä hoitanut asian ihan hienosti, jaksan lueskella juttujasi, vaikken uuden ostamisesta niin perustakkaan. 12 vuotta kaupallisella alalla opetti, että helvetinmoista kusetusta suurin osa, ja Suomessa myös melkoiset katteet. Että sapettaa tämä kapitalistinen yhteiskunta!!!! Mutta se nyt ei sinun vikasi ole ja blogiasi on ihan ok lukea vaikka onkin mainosten vastainen. Kaikillahan niitä nykyään on. Sinulla lähes kaikki postaukset, mutta kuten sanottu teet sen mielestäni hienosti ja teksteissäsi on markkinoinnin lisäksi paljon muutakin. Mielestäni olisi ihan ansaittua, että sinun kaltaisesi voisivat tehdä tätä osatyökseen. Tykkään päivä päivältä enemmän, vaikka itselle bloggaus onkin ihan erilaista ja eriaiveisiin liittyvää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kannustavasta kommentistasi! En ajatellut, että teksti saisi vain positiivisia kommentteja - mainonta kun todella ärsyttää monia - mutta ihana kuulla kommentteja, joissa ei mainostamistani tuomita vaikka siitä ei erityisemmin pidettäisikään. Mainostan kuitenkin vain tuotteita ja yrityksiä, jotka itse hyväksyn eli en lähde sisustus- ja lifestyleblogina mainostamaan esimerkiksi pikavippejä (ne pitäisi mielestäni kieltää lailla), seksituotteita tai vastaavia. Jollain tapaa mainostamani asiat liittyvät joko minuun, elämäntilanteeseeni, kiinnostuksen kohteisiini tai lukijoiden kiinnostuksenkohteisiin (olettaen, että tiedän jonkun tuotteen olevan kiinnostava lukijoideni mielestä vaikkei itsellä esimerkiksi ostoslistalla olisikaan).

      Olen pyrkinyt parhaani mukaan selkeästi ilmaisemaan, milloin kyseessä on mainoslinkki ja milloin ei. Olen myös sitä mieltä, että kenenkään mainosvastaisen EI TARVITSE klikata itseään minun linkkieni kautta minnekään sivustolla, vaan jos tuote/asia kiinnostaa, he voivat mennä sinne muilla keinoilla. En pakota ketään klikkailemaan mainoksiani enkä halua harrastaa piilomainontaa, joka itse asiassa on kiellettyä. Tokihan itseänikin joskus ahdistaa mainostamisen määrä blogissani, mutta koska olen avoimesti kertonut haluavani blogista itselleni työn tai edes osittain työn, niin itsenikin on hyväksyttävä siihen liittyvät tarpeelliset toimet.

      Ymmärsiköhän tästä selityksestäni mitään? ;)

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...