22. tammikuuta 2012

Voihan jauhokoisa sentään!

TAAS niitä on, voihan ryökäleet. Oli viime vuonnakin, kesällä. Kerroinkin siitä TÄÄLLÄ. Ja ihan sama hieno suunnitelma mulla oli, että "nyt sitten ilmatiiviitä hyviä purkkeja ja saanpahan samalla hyvän syyn hankkia purkit ja siivota ja järjestellä kaapit" ja blaablaablaa. Arvatkaa toteutinko suunnitelman? No en! Purkkeja kyllä katoin ja hyviä vinkkejäkin sain ja pitkään kaapeista puuttuikin jauhot yms., mutta nyt kun on tarvetta mm. kaurahiutaleille ja vehnäleseille niin näinhän siinä käy KUN NIITÄ PURKKEJA EI AIKANAAN VOINUT OSTAA! Tyhmä minä. Joten: ei auttanut muu kuin kaivaa kaapista taas kamat veke.


Sitten vaan myrkyttämään. Juma sitä katkua! Kaapin ovi kiinni, parvekkeen ovi ja olkkarin ikkuna auki. Niin ja kissa makkariin turvaan. (kissa olis tosin mieluummin metsästänyt myrkkykatkuisessa olkkarissa sitä yhtä jauhokoisaa joka päristeli menemään täällä)



Kaappi ammottaa tyhjyyttään, mikä toisaalta ei ole paha asia. Ihanan vähän tavaraa! ;D Olisipa aina noin. No, jatkossa ei kaappiin kuivatavaraa (jauhoja, ryynejä, hiutaleita yms.) tule ennen kuin mulla on tiiviitä lasi- tai muovipurkkeja. Ja tietenkin sillä on väliä, millaisia.

Että näin meillä taas. Onneksi en löytänyt yhtään jauhokoisan toukkaa, vain yksi (ja aiemmin kaksi) lentävä versio. Eikä ne enää lisäänny, kun ei ole "ruokaa". Voi pyhä jysäys, mikä tilanne. Toivottavasti alakertalaisetkin pitäisivät nyt huolta kaapeistaan ja myrkyttäisivät kunnolla paikat. Tykkäävät meinaan lymytä rakenteissa, siis jauhokoisat ei ne naapurit.

Inhottavaa, kun tulee tunne, että on epähygieenistä kun tommosia öpöttejä on. Ei onneksi ole kuitenkaan epähygieenisyydestä välttämättä kyse, noita pirulaisia kun voi olla jo kauppojen hyllyillä olevissa kuivatarvikkeissa... myllystä asti matkanneena.

18 kommenttia:

  1. Voihan PEE. Meillä oli kerrostalokämpässä joskus riisihäröjä ja oli paska urakka niiden tuhoaminen... toivottavasti myrkky tehosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan tehosi. Suihkutan tänään vielä katonrajassa olevaan rakoon ja vähän muualle. Sitten vaan kaapista pois kaikki kuivatavara ja lisää vasta, kun on sopivia säilytysratkaisuja. On tämäkin! :)

      Poista
  2. Joidenkin ötököiden tappamiseksi pitää kerrostalossa myrkyttää kaikki asunnot, koska vihulaiset pääsevät huoneistosta toiseen ilmastointikanavien kautta. Oletko tietoinen, onk naapureilla ötökkäongelmaa?

    Meidän entisessä kerrostalossa oli joskus sellaisia mustia ötököitä, joiden lajinimeä en enää muista. Olisivatkohan olleet sokeritoukkia, jotka tulivat viemäreiden ja ilmastointikanavien kautta naapurista. Ammattilaisen piti käydä myrkyttämässä jokaisen asunnon huoneistossa. Sen jälkeen ei ötököitä näkynyt.

    Ei varmaan kannata nyt säästellä vaan ostaa ne purkit. Hätätapauksessa vanhat hillopurkit ja kurkkupurkit suojaavat jauhoja ja ryynejä, jos ei pääse heti ostamaan silmää miellyttäviä purkkeja. Eivät ne kaapista näy ja laittaa sitten esille, kun on saanut ostetuksi mieleiset.

    Toivottavasti ötökkäongelma ratkeaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakerran naapureilla on myös jauhokoisia. Hekin ovat kaappejaan myrkyttäneet. Olen miettinyt, josko ottaisin isännöitsijään yhteyttä. Toistaiseksi en ole viitsinyt, kun omalla toiminnalla on homma saatu hoidettua. Katsotaan tässä nyt, pitää alakerrankin kanssa keskustella vielä.

      Ostan pian purkkeja kyllä, olen jo joitain miettinyt. Toistaiseksi löysin kannellisen lasikulhon, jossa säilytän kaurahiutaleita, kunnes haen kaupasta kunnon purkit.

      Poista
  3. Hyi ällötys! Voin kuvitella kuinka ottaa päähän.Mulla on omassa asunnossa riesana sokeritoukat,eikä vain kylpyhuoneessa niinkuin yleensä vaan ihan joka huoneessa.Ja kaikenlisäksi oon niitä tappanut joka aamu useita,enkä vain sillointällöin yhtä tai kahta,hyi!No onneks ensi viikolla tänne tulee ammattimyrkyttäjä myrkyttämään niin toivonmukaan pääsee eroon niistä iljettävän ällöttävistä toukista!! :(
    onkohan nuita jauhokoisia sitten sun naapureilla,jos nekin kerta rakenteissa elelee? (täällä järjestettiin kysely kaikilta asukkailta kun tein ensimmäisenä tässä taloyhtiössä valituksen nuista toukista,vaikka ovat elelleet täällä jo kauan,sekä toukat että muut asukkaat,itse siis muutin muutama kk sitten tähän)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi yök! Nehän on niitä ryömiviä inhottavia kuoriaisen ja madon sekamuotoötököitä, eiks vaan? Onneksi saatte myrkyttäjän paikalle.

      Jauhokoisia on myös alakerran naapuripariskunnalla, muista asukeista en tiedä. Meitä on yhteensä 12 asuntoa kolmessa eri talossa enkä tunne kaikkia. Pitää kysellä, olisiko joku kuullut jotain.

      Poista
    2. Niinpä! Semmoisia vikkeliä mustanhopeita viiksekkäitä ovat,tosi ällöttäviä!
      Nuo kaikki kodin "tuhoeläimet" ja ökkömönkiäiset on niin inhottavia kun leviävät sitten asunnosta toiseen vaikka itse pitäisikin paikat siisteinä mutta minkäs tekee jos naapuri tai edellinen asukas ei ole ollutkaan niin siisteysintoilija...

      Poista
    3. Yhhyh! Näin semmoisia ystäväni luona, kun teimme muuttoa. Aika ilettäviä!

      Poista
  4. Ravintola-alan ihmisenä joskus opiskelu aikoina löytyi jotain öttiäisiä koulun opiskelu ravintolan kuiva-ainehuoneesta, oli se vaan karmee homma tyhjentää ja tuhota kaikki ja desinfioida huone lattiasta kattoon. Onnea myrkytykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän riitä, että myrkytän reiät sun muut vielä kerran ja huolellinen pesu päälle. Jatkossa kunnon purkit jauhoille, hiutaleille yms. :)

      Poista
  5. Kaikki sympatiat sulle! On se vaan inhottavaa hommaa, been there done that... Meillä edellisessä asunnossa pari vuotta sitten kesällä ruvettiin kans ihmettelemään, että kun kovasti täällä keittiössä lentelee ötököitä. No, kaikki kaapit ja laatikot kans tyhjäksi ja alkuperäksi paljastui Italiasta tuotu spagettipakkaus, josta oli kerran keitetty spagettia, eli avattu paketti. Hyi saakeli sitä kuhinaa siellä pakkauksessa........... YÖKS!!!! Mutta Raidia ja desinfiointiainetta JA niitä tiiviitä purkkeja :D kehiin, niin ongelma sitten aikanaan häipyi. Tosi tylsää vaan tuommoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei todellakaan oo kivaa. Kun vaan nyt jaksaisi sen toisen myrkytyskierroksen tehdä (eli jaksaisi haistella niitä samperin katkuja) niin pääsisi pesemään kaapit ja odottamaan purkkeja.

      Poista
  6. Hei!

    Löysin myös kotoani jauhokoisan "kuoria". Ällöttävää. Riittääkö, että hävittää jauhot jne, vai pitääkö hävittätä myös sokerit, teepussit, mausteet jne?!

    Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla riitti, että viskoin pois jauhot yms. Sokeria "hämmensin" ja katsoin olisko siellä niitä, mutta ei näkynyt. Teetä en myöskään ole heittänyt pois enkä mausteita. Tosin sitä nyt kyllä mietiskelen silloin tällöin, että uskallanko uuteen kotiin viedä mausteet ja teepussit. Mutta uskoisin, että riittää kun heität pois jauhot, leseet, riisit ja sen semmoiset. :)

      Poista
    2. Hei,
      minulla myös koisia. Niitä ne ilmeisesti ovat. Kun näin ensimmäisen lentelevän, luulin että se on koi.
      Ja sitten selvittelemään mistä niitä tuli. Joka ilta tapettiin 5-10 "KOITA". Sitten löytyi syy, mistä niitä tuli. Eli eteisen kaappiin oli jäänyt pojan perheen koiralle tuotu koiranruokapussi. Sieltä ne olivet peräisin. Mutta aikaa oli kulunut niin paljon, että leviäminen oli jo tapahtunut.. Nyt on heitetty pois jauhoja, mausteita, ryynejä, purkkeja ym. Seittiä ja toukkia löytyi eri pakkausten saumakohdista, pakasterasioitten uurteista ja kaikista pienistä koloista ja uurteista. Kaapit on pesty, mausteet, useimmat jauhot, ryynit, leseet makaroonit ym, olivat jo ennenkin purkeissa,(purkit tyhjennetty, sisällöt roskiin, tiiviissä pussissa) purkkien uurteista löytyi toukkia (miten ne voi sinne löytää, en ymmärrä). Astiakaapit,kattilakaapit,leikkuulaudat, lusikkalaatikot tyhjätty, pesty ja myrkytetty, astiat käyty läpi yksitellen pesun jälkeen.Ruokatarvikkeet ja kaikki keittiön kaapeissa säilytettävät tavarat on työpöydällä ja pyykkikoreissa. Viikko näin ja sitten uusi myrkytys ja toivottavasti ei enää ikinä mitään toukkia. Ihan hirveä homma. No, meillä on puhtaat keittiön kaapit! Ja tavaraa jonkun verran vähemmän.

      Poista
    3. Siis voi kauheus, ymmärrän täysin tuon kamaluuden. Koisien hävitysprosessi on pitkä ja hankala eikä sekään takaa kokonaan niiden häviämistä, ketkut kun helposti majoittuvat rakenteisiin sitten. :/ Toivottavasti saisitte kaikki pois eikä niitä sitten enää edes tulisi lisää. Mutta tuo tavaran vähentäminen ja siivous ovatkin koko homman paras puoli, siis jos jauhokoisaongelmasta voi jotain hyvää löytää. ;)

      Kiitos, että kävit kertomassa kokemuksistasi! Blogiini tulee paljon ihmisiä juuri jauhokoisista tietoa hakemalla eli ongelmia tuntuu olevan monella muullakin. Kurjaa... mutta tosi paljon tsemppiä teille! :)

      Poista
  7. matoja katossa - apua - onneksi löytyi tämä blogi ja sain hyvää tietoa, tosin kaikki siivoustyö vasta edessä kun eilen näitä vasta toukkia löytyi. Ollaan noita 'Koiperhosia' ihmetelty jo viikko tolkulla ja yritetty niiden lähde löytää. Nytpä selvisi ja kaikki lähtee illalla roskiin + pihalle. KÄÄK siivoushomma sentään paras puoli asiassa... saa nähdä löytyykö meilläkin joku äklö pesäke jostain makaronipussista tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi! Kaikki sympatia täältä teille. Toivottavasti saatte paikat siivottua ja ärsytykset hävitettyä. Toivotaan myös, ettei ole pahasti pesiytyneet rakenteisiin, muutoin niitä saa jatkossakin hävitellä.

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...