29. tammikuuta 2012

Taulusuunnitelma

Olen pohdiskellut kotiini taulua/tauluja. Taulun hankinta on todella vaikeaa, kun sen pitää täyttää niin monta eri kriteeriä. On oltava sopivan kokoinen, värinen, hintainen jne. Värimaailma haluamassani taululla tulisi olla mustavalkoinen tai ainakin sinne päin.

Keittiön olohuoneesta erottava seinä, jolla nyt on hetki sitten ostamani kepukka, kaipaa jotain. Olen miettinyt siihen lipastoa, mutta pääasiassa kuitenkin isompaa taulua. Ja koska valmista ei löydy helposti, taulun voisi tehdä itse.

Muutama päivä sitten bongasin Minna.K:n blogista jutun Vallilan Helsinki-kankaasta ja totesin, että mun täytyy myös saada Helsinki-kuosisia koristetyynyjä. Sittenpä kekkasin, että entäs jos tekisi siitä taulun?!

Eihän siihen tarvitsisi kuin kiilapuut ja päälle pingotettuna mieleinen kangas.


Kangas tosiaan on Riina Kuikan suunnittelema Helsinki-kuosi näin WDC-vuotena. Vallilalla on muutamia muitakin Helsingin kaupunkiin liittyviä kuoseja - Viiskulma, Bulevardi, Pengerkatu jne. - ja niitä täytyykin ihan ajatuksella kurkistella nettisivuilta. Tai sitten repäisen oikein kunnolla ja lähden ihan livenä katsomaan kankaita.


Kuva Helsinki-kuosisista tyynyistä: http://minna-karoliina.blogspot.com/

10 kommenttia:

  1. Oikein hyvä ajatus. Olen tehnyt kankaista tauluja joskus vuosia sitten. Ostin kerran alesta todella halvalla (rumia) tauluja, joita kukaan ei ollut halunnut ostaa. Kuvan takia en niitä ostanut, vaan sitä varten, että päällystän ne ihanilla kankailla. Tuli paljon halvemmaksi niin, kuin että olisin ostanut pelkät kehykset!:D Minulla on Vallilan verhoja, joista kyllä tykkään ja aion ostaa niitä jatkossakin.
    Taulujen valitseminen on kyllä hikistä hommaa. Nytkin meille on tarjottu vanhoja tauluja tyyliin "kun te muutatte ja teillä on sitten sitä tilaa", mutta kaiken pitäisi sopia yhteen muiden värien ja tavaroiden kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulut on mun mielestä ehkä vaikeimpia sisustusostoksia. Sen lisäksi, että niiden on "osuttava ja upottava" omaan makuun ja sisustukseen, niin niiden paikat kodissa on valittava tarkkaan.

      Poista
  2. Hyvä idea! Mä haluaisin Pengerkatu-verhot kun se on mun "mummolaa" :-D Nimenomaan ne joissa on oranssia, ihanat ovat :-)

    VastaaPoista
  3. Itsekin ajattelin, että jos tuota kangasta vielä yhden toisen jutun tekemisen jälkeen jää, niin tekisin kankaasta pienen taulun. Itse ottamieni kuvien lainaaminen on toki ok, kun ilmoittaa siitä minulle ja laittaa lähdelinkin, niinkuin olet tehnytkin. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Minna. Mua jännitti aika paljon odotellessani kommenttiasi. ;) Toivottavasti suunnitelmani toteutuu pian ja mielenkiinnolla odottelen sun juttuja myös. :)

    VastaaPoista
  5. Me ostimme Kandasta 5 taulua kahdelta eri taiteilijalta, mutta ollaan saatu vasta yksi niistä seinälle :-D Rakastan niitä tauluja, joten olen päättänyt että ne on nyt pakko saada seinälle! 3 niistä on mustavalkoisia ja erityisellä "pistetyylillä" tehty.

    Odottelen mielenkiinnolla sun taulupostausta :-)

    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsen toteuttamaan suunnitelmaani pian ja se sujuisi myös hyvin. :)

      Poista
  6. Kuulostaa hyvältä idealta. Tykkään itsekin enemmän just kangas- ja printtitauluista kuin perinteisistä.

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...