20. tammikuuta 2012

Lattian pesua

Rupesin valmistelemaan itselleni näin viikonlopun kunniaksi uniparatiisia ja toki oli lattiakin pestävä. Sittenhän mä vasta hokasin, että jo viime vuoden puolella lupasin jonkinlaista palautetta antaa Allergiakaupasta ostamastani Methodin lattianpesuaineesta.


Valitsin muovilattialle sopivan aineen, tuoksuna sitruuna-inkivääri. Tuoksu on mieto, suhteellisen neutraali. Sitruunan tuoksu tulee esille putelista tuoksutellessa ja myös pesun jälkeen, mutta olisin ehkä kaivannut enemmän inkiväärin tuoksua.


Tyytyväinen olen kuitenkin ollut. Inhoan lattioiden pesussa sitä, että pitää vähän väliä lotrata ämpärissä olevan pesuveden kanssa. Siksi tämä squirt + mop systeemi sopii mulle paremmin. Pesuteho on myös riittävä lattioilleni.

Ylemmässä kuvassa näkyvä wc-istuimen puhdistusaine on myös ollut hyvä. Puhdistaa hyvin ja jättää raikkaan tuoksun jälkeensä. Kyseisessä kuvassa on myös pari nestesaippuaa; oliivi ja white tea. Oliivin annoin joululahjaksi ystävälleni ja White tean jätin itselleni. Kyseessä on kosteuttava nestesaippua, joka valitettavasti on poistunut jo valikoimista. Sain omani hankittua siis viime hetkillä.

Mutta takas aiheeseen eli siihen uniparatiisin valmisteluun. Posti toi eilen aivan i h a n a n paketin ja sen ansiosta tulen nauttimaan suuresti ensi yön unosista. Huomenna sitten kerron teillekin, mitä tuosta paketista kuoriutui. :)

Rentouttavaa perjantai-illan jatkoa kaikille, huomenna kuullaan taas! <3 :)

2 kommenttia:

  1. Sitruuna on kyllä symboli puhtaalle ja raikkaalle kodille.
    Blogger ei sitten antanut minulle tätä päivitystä. Mutta satuin katsomaan, onko uudempaa tekstiä, kun olin aiempaan kommentoimassa. Ärsyttävää, kun aika usein blogger "panttaa" päivityksiä.

    Sitä seuraavaa postausta odotellessa. Mukavaa lauantaita!

    PS: Käyhän kurkkaamassa lupaamani postaus ledeistä.

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...