7. elokuuta 2011

Café Summer Edge

Luin taannoin Helsingin Uutisista kesäkahvilasta Helsingin keskustassa. Yleensä kahvilla käy aina tietyissä vakiopaikoissa ja nyt tosiaan päätin kokeilla jotain erilaista. Niinpä houkuttelin äitini mukaan ja lähdimme kohti Café Summer Edgea.


Kahvila sijaitsee Helsingin keskustassa Leijona-korttelissa sisäpihalla. Virallinen osoite on Sofiankatu 3 A. Kahvilaan pääsee Bockin talon myymälöiden kautta Katariinankadulta tai Aleksanterinkadulta tai Sofiankadun puolelta Bockin talon sisäpihalle.



Tilasimme kahvit ja vitriinissä houkuttelevasti esillä olleet porkkanakakku-palat. Nyt ei välitetty karppaamisesta, olihan sentään kaunis kesäpäivä tässä idyllisessä ja kauniissa kesäkahvilassa. ;) Tilattuamme asetuimme istumaan kauniin valkoisen puupöydän ja valkoisten metallisten tuolien ääreen, jonne myyjä hetken päästä tilaamamme herkut toi.



Odotukseni kahvilasta ja sen tunnelmasta olivat aika korkealla ja voin todeta, että en juurikaan pettynyt. Aika hyvä toteutus odotuksiini nähden, kun ainoa eroavaisuus oli pöytien muoto. Olin meinaan jotenkin odottanut, että pöydät olisivat olleet pienemmät ja pyöreät. ;)

Upea puu tunnelmaa tuomassa


Eräällä pöydällä oli tällainen ihana elämää nähnyt kirja "Helsinki heart & soul". Kirja on Wenzel Hagelstamin kirjoittama ja tyttärensä Katja Hagelstamin kuvittama.
"Helsinki, Heart and Soul on upea kuvateos pääkaupunkimme tunnetuista ja vielä tuntemattomista kohteista. Helsingin keskeisimpien kohteiden lisäksi tekijät esittelevät persoonallisia helsinkiläisiä sisäpihoja ja vievät lukijansa muun muassa kaupungin sivukujille, kantakaupunkia kaukaisempiin kortteleihin ja ainutlaatuiseen Suomenlinnaan." Vielä tänä kesänä aion käydä ihastelemassa tuota upeaa teosta kahvikupposen äärellä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...