16. elokuuta 2011

Kiseleffin talossa

Varoituksen sanana näin heti alkuun, että nyt tulee pitkä postaus. Meinasin tehdä tämän kahdessa osassa, mutta omaan tunnelmaani sopi paremmin tehdä tästä yksi ehjä kokonaisuus.

Tämän kuun alussa lähdimme äitini kanssa tutustumaan Helsingin keskustassa sijaitsevaan kahvilaan Café Summer Edgeen. Matkalla eksyimme Kiseleffin taloon, joka oli kuin kauppakeskus pienoiskoossa. Hassua tässä oli se, että en edes tiennyt tällaista paikkaa olevan. Siis minä, joka olen syntynyt ja asunut koko elämänsä Helsingissä. ;) Kiseleffin talo sijaitsee Senaatintorin laidalla sekä Senaatintorin ja Kauppatorin välissä. Siellä on ennen kuulema ollut käsityöläisten putiikkeja, mutta nyt puolentoista vuoden remontin jälkeen käsityöläiset ovat siirtyneet pois ja tilalle on tullut kaunetta designen muodossa, josta iso osa vissiin suomalaista. Moni on käsittääkseni pettynyt käsityöläisten katoamisesta, mutta olen kuullut, että käsityöläiset löytyisivät nyt naapuritalosta, siitä pankkikorttelista meinaan.


Kauppakeskukseen astuttaessa sisään saapuu ensin pieneen aulaan, jossa on isot mukavat nojatuolit. Samaisessa aulassa on seinälaatta, jossa lukee, että täällä on aiemmin ollut Stockmann. :) Aulasta astutaan isoon saliin, joka on avara ja josta lähtee myös upeat portaat talon toiseen kerrokseen.


Ensimmäiseksi suuntasin Giselle Deliin. Silmiini osui palvelutiskin lisäksi ensimmäisenä liikkeen keskelle sijoitettu pöytä, jossa oli erilaisia (marja-)superfoodeja ja rypsiöljyjä eri mausteilla; chili-paprikaa, valkosipulia ja basilikaa. Lisäksi oli erilaisia mausteita.


Seuraavaksi silmät havaitsivat mielettömät määrät erilaisia teepusseja ja -lajikkeita. Tuli tunne, että tänne mä haluan tulla seuraavaksi tutkimusmatkalle, kun haluan ostaa uutta teetä kaappiini. Tosin erilaisia teepusseja ja -lajikkeita mulla on nyt jo kaapissa aika paljon, mutta koska nyt ollaan syksyn korvilla jo niin varmasti teenkulutuskin kasvaa. Mutta joo, tähän myymälään tulen joskus uudelleenkin. Itse olisin innoissani kyllä kaivannut jonkinlaisia nettisivuja tälle liikkeelle, muutoin ihan mahtava paikka. :)

Giselle Delistä siirryin seuraavaan houkutukseen eli Saunamarkettiin.



Hyllyt notkuivat ihanista saippuoista. Saippuoita tuntui olevan triljoonaa erilaista, enkä kehdannut millään alkaa tutkimaan jokaista. Heh, eikä äitinikään varmasti olisi jaksanut odottaa, kun kuolaan saippuoita. ;) Ehkä ostan täältä seuraavat käsi- ja vartalosaippuani. Saippuoiden lisäksi oli toki kaikenlaista muutakin kivaa, kuten itsetehtyjä saippua-alusia, shampoita, hoitoaineita jne. Tietenkin oli paljon saunomiseen liittyviä tarvikkeita, mutta niitä en tutkinut kovin tarkasti, koska minulla ei ole saunaa eikä ole edes tässä talossa. Ihastuin ylemmässä kuvassa olevaan pikkuriikkiseen sinkkisankoon ja mietin, toimisiko se vaikka lahjana jollekin muutaman saippuan kera. :) Ja kyllähän täältä saisi isommankin lahjan kasattua, vaikkapa täydellisen saunapaketin jollekin tupaantuliaisiksi, jos vain sauna löytyy!

Kuvia ensimmäisen kerroksen salin kahvilasta, herkkuja nam!
Tässä vaiheessa olimme jo siirtyneet talon toiseen kerrokseen. Siellä oli putiikkeja, joihin en ehtinyt käydä tutustumassa, koska yritin keskittää huomioni niihin, jotka sillä hetkellä olivat tavalla tai toisella itselleni ajankohtaisia. Toisen kerroksen ihan ehdoton ykkösliike on Jukka Rintalan liike. Perhoset hieman kokeilivat vatsanpohjassa siipiään, kun valmistauduin astumaan sisään...


Sisäänkäynti itsessään oli jo moderni ja kutsuva. Olisin halunnut puhelimeni kameran linssin läpi ahmia hyllyjä ja tuotteita, mutta kainosti otin vain muutaman kuvan, kun en tiennyt, miten kuvaamiseeni suhtauduttaisiin. Henkisesti oli kuin olisi varpaillaan sipsutellut, niin kaunista liikkeessä oli ja tuntui, että minulla on valtava kunnia päästä näin lähelle jotain näin kaunista ja modernia. Huh, onpas kehupuheet.. mutta sydämestä tulevat! Kynttilöitä ja servettejä kauniilla printeillä, tauluja, vaatteita jne. Ja somistuksena oli käytetty mm. Kartellin tuoleja. En ole meinannut ymmärtää erään ystäväni tai muiden bloggaajien hinkua Kartellin Ghost-tuoleja kohtaan. Mitä ihmeellistä on valkoisessa tai läpinäkyvässä muovituolissa?! Nyt sitten näin ihan omin silmin Ghost-tuolin korkeakiiltomustana ja pakkohan se on todeta, että siinä on jotain tyyliä. Jos olisi ihan "pakko" sellainen tuoli ostaa, niin mustana kiitos. ;) Sopisi ihan hyvin vaikkapa yksittäin sisustusta täydentämään. Mutta se Ghosteista. Tähän kauppaan palaan vielä joskus!


Yläkerrassa seuraava kurkistus oli Patisserie Teemu & Markukseen, jonka lasivitriinissä oli upeita leivoksia. Kainostelin taas enkä uskaltanut kunnolla kuvata, mutta nopeasti ehdin yhden kuvan ottamaan ja toteamaan paikalle tulleelle henkilölle (oliko sitten Teemu tai Markus, en tiedä), että totta se vissiin sitten on, että ruoastakin voi tehdä upeita taideteoksia. Voisi olla aikamoinen elämys käydä hieman maistelemassa, miltä taide maistuu. ;)
Kerroksen toisessa päädyssä, Unioninkadun puolella oli vielä yksi lempparikahviloistani eli Ciao!Caffe viinibaareineen. Olen aiemmin käynyt Ciao!Caffessa Itäkeskuksessa ja heidän artesaanijäätelönsä ovat todella hyviä. Jäätelöt tehdään paikanpäällä itse ja siten mautkin vaihtelevat aina päivästä ja viikosta toiseen.

Seuraava tutustumiskohde olikin aika veikeä!





WC. Kyllä, luitte oikein. En sen erikoisempaa osaa tästä sanoa, mutta vaikka wc-tila oli aika pimeä, niin pidin sisustuksesta ja tummasta väristä. Myös yhtenäinen wc-oviin kehitetty vanjan ajan kuva oli mainio keksintö. Harvemmin tällaisessa asiakas-wc:ssä tulee käytyä. Hienoa, että niinkin arkiseen paikkaan on tuotu hieman tyyliäkin.

Seuraavaksi vuorossa on myös yksi suosikeistani ja tännekin palaan uudelleen, pian toivottavasti. Harmi, että kuvista tuli huonoja. Eihän tuo HTC Desire mikään järkkäri ole, mutta jos en jälleen kerran olisi kuvia ottaessani kainostellut niin kovasti, olisin saattanut keskittyä kuvien ottamiseen hieman paremmin. :)


Putiikki Rannalla on tyyliltään liike, josta tykkään. Ihanaa, kaunista, pientä, tarpeellista, mageeta, ihanuuksia. Nuo adjektiivit kuvaavat kaikkea sitä, mitä tämä Lifestyle-myymälä myy. Kuvassa ylhäältä alas näkyy ihania kenkiä mm. Hunterin kumisaappaat ja upean näköiset konjakin väriset tennarit, söpöjä astioita, kauniita vaatteita, laukkuja, erilaisia sisustuselementtejä kuten tyynyjä, vanhan ajan speltti-näkkileipää vieläpä vanhan ajan tyyliin pakattuna, ekologisia Mummo ja minä -sarjan pesuaineita ja ah niin nätit UGGin ballerinatyyppiset avokkaat. Ja tässä ei ole edes puolia niistä ihanuuksista, joita Putiikki myy.. Tämän Kiseleffin talon liikkeen lisäksi Putiikki Rannalla löytyy Tampereelta ja jopa kaksin kappalein. Yhteystiedot löytyvät hyvin nettisivuilta, jossa on myös mahdollisuus ostaa nettikaupasta. Käykäähän kurkkaamassa, suosittelen. Ja älkää sanoko etten olisi varoittanut ;)

Piipahdimme tässä välissä myös Globe Hopen myymälässä. Sieltä en ottanut kuvia, mutta Globe Hope ansaitsee kyllä täysin tulla mainituksi. Sen lisäksi, että myymälässä oli paljon minuakin miellyttäviä tuotteita, GH on "sitoutunut tuotannossaan kestävän kehityksen periaatteisiin", kuten nettisivuillaankin kertoo. GH:n ensimmäinen shoppi avattiin viime vuonna Lasipalatsiin ja tehtaanmyymälä sijaitsee Nummelassa.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kävimme vielä Unioninkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa avatussa Lumi Acessoriesin lippulaivamyymälässä. Tai minä kävin, äiti taisi olla jo hieman kyllästynyt. ;) Oli vain aivan pakko käydä sisälläkin, sillä niinkin kummallinen yhteensattuma oli, että olin edellisenä päivänä ensimmäisen kerran kuullut koko Lumista (Jep, tunnustan! ;)) ja vielä useamman kerran iskenyt silmäni mm. laukkuihin ja todennut merkin olevan Lumi. Lumi on siis suomalaista designia ja myös heillä on ekologisuus ja kestävä kehitys tärkeitä asioita.


Ihastuin tuohon ensimmäiseen ruskeaan laukkuun sekä myös noihin kanvaasi-kankaisiin Supermarket bageihin. Myöskin nuo miniatyyrikukkarot olivat söpöjä, vaikka eihän niihin mahtuisi kovinkaan montaa kolikkoa. Mutta kuten ystävällinen myyjäkin totesi: Ne ovat kuin karkkeja! :) Lumi-tuotteita kannattaa käydä tutkailemassa myös nettikaupassa. Varmasti löytyy jokaiselle jotakin.

Tällainen oli minun elokuun alkupuolen aurinkoinen tiistaipäivä. En vieläkään oikein meinaa uskoa, että löysin omasta kotikaupungistani tällaisen paikan, josta mulla ei ollut hajuakaan. Kaikenlaisia salaisuuksia talot saattavatkin sisälleen kätkeä. :)

(Kuvat ovat siis omiani, mutta niiden käyttämiseen on pyydetty liikkeistä lupa).

6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus, en nimittäin itsekään ollut kuullut Kiseleffin talosta. Tuo Putiikki Rannalla vaikuttaa ihanalta kaupalta, samoin mieleni tekisi tutustua Saunamarketin antimiin. :) Saattaisin pistäytyä myös nauttimassa ihania herkkuja.... nomnom! Ja Kartell Louis Ghost! Love at first sight! <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Mä palaan jossain vaiheessa taatusti tuonne. Ja heh, jäi Louisit tuoleista ;)

    VastaaPoista
  3. No. no miten voi Stadilainen olla tietämätön Kiseleffin talosta? Tosin tähän uudistettuun versioon ei täti-ihminen Vuosaaresta ole vielä tutustunut, mutta talo sinänsä on tuttu jo vuodelta 1961, jolloin ensimmäisen kerran käväisin Helsingissä ilman vanhempiani.

    VastaaPoista
  4. No no... sitähän mäkin pohdiskelin kovasti tuolla kierrellessäni. Viereisessä Johan Sederholmin talossa olen kyllä käynyt joskus. Pitäisi kyllä tutustua omaan kotikaupunkiinsa paremmin. Sillähän syyllä oltiinkin liikkeellä, kun kävimme kokeilemassa sitä Café Summer Edge -kahvilaa.

    VastaaPoista
  5. Tämä (ex-)stadilainen tietää Kiseleffin talon ja on siellä jo lapsena usein vieraillut. Käytiin kesälomalla tutustumassa nyt tähän uuteen Kiseleffiin ja hienohan se on, ei voi muuta sanoa :-)

    -Satu-

    VastaaPoista
  6. Minä oon lapsena vieraillut Johan Sederholmin talossa, tää Kiseleffin ostosparatiisi oli mulle ihan uusi juttu ja odotankin, koska pääsen vierailemaan siellä uudelleen!

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...