21. elokuuta 2011

me&i

Olin tänään me&i -kutsuilla ystäväni luona. me&i -vaatteet ovat aivan super ihania. Ei ne toki niitä merkkivaatteita silleen ole, mutta niiden suunnitteluun on käytetty kyllä neroja aivoja. Vaatteet ovat hyvin käytännöllisiä, värikkäitä ja erittäin hyvälaatuisia ja kestäviä. Lähden kutsuille yleensä mukaan seuran ja kivojen vaatteiden takia. Tänään sain nähdä hyvien ystävien lisäksi kaksi kummilastani ja syötiin kaikenlaisia herkkuja. Ei ollut ehkä ihan karppiherkkuja, mutta näissä tilanteissa voinee joustaa. Minkäänlaisia rahavarojahan mulla ei tietenkään ollut, mutta en voinut itselleni mitään... varsinkaan nyt, kun "äideille" tarkoitettuja vaatteita tuntui olevan paljon enemmän kuin aiemmin. Mukaan tarttui kaksi vaatetta, joihin ihastuin välittömästi!



Olisin vielä halunnut ostaa vielä semmoiset paksummat legginssit, jotka oli jännää materiaalia. Tuotetiedot sanoo, että collegekangasta, mutta mun mielestä se oli jotain muuta. Olivat hyvät jalassa eivätkä ollenkaan noi kamalat takamuksesta kuin miltä kuvassa näyttää. Kuva ei siis vastaa todellisuutta.


Noi olisi olleet just hyvät talvella. Kovemmilla pakkasilla olisi voinut laittaa vaikka thermo-legginssit alle ja avot. Lisäksi pohdiskelin seuraavaa kamelin väristä mekkoa, olisi ollut aika magee legginssien, saappaiden ja neuletakin kanssa. En onneksi sitten edes sovittanut, olisi muuten voinut vaikka sopia ja sitten olisi ollut minussa pitelemistä. ;)
Kuvat me&i

Aiemmista kokoelmista mulla on jo tummansininen Geisha-paita, joka on hieman normaalia pidempi malli. Sitten on medaljonki-tunika, joka muutama vuosi sitten oli hieman eri värinen, mutta siinäkin oli ruskeaa ja sinistä. Tosi nätti! Sitten on vielä semmonen lantiolta kapea ja ylhäältä hieman leveämpi pusero 3/4 hihoilla, jossa on me&i:n kruunukuvio. Väri sellainen harmaansininen. Paita jää halutessa mukavasti rypyille/laskoksille vatsankohdalta, jolloin voi hiukan jotain ikävääkin peitellä, mutta on sitten ryhdikäs kuitenkin tiukemman lantio-osan takia.

Suosittelen tutustumaan. Voi ostella omille lapsille, sisarusten lapsille, kummilapsille tai kelle vaan. Vaikka itselle tai jollekin toiselle aikuiselle. Kenenkään en ole koskaan ikinä kuullut inhoavan me&i -vaatteita. Ne vaan ovat niin ihania! :)

EDIT: Tilaamistani tuotteista pidin vain tuon gardiganin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...