4. maaliskuuta 2012

ACO

ACO on apteekeissa myytävä pohjoismainen ihonhoitotuotemerkki. Alun perin ACO lanseerattiin Ruotsin apteekeissa myytävänä omana tuotemerkkinä. Vuosi oli silloin 1939. Tuotteita ACOlla on noin 350, aika paljon.


Olen itse pannut ACOn merkille joissain blogeissa sekä apteekissa. Juuri toissa viikolla hypistelin apteekissa vuoroani odotellessa ACOn puteleita. Päätin vihdoinkin ottaa tästä tuotemerkistä kunnolla selvää.

HISTORIAA

"Apteekkarit alkoivat sekoittaa omia voiteita puhtaista ja ihoa lähellä olevista raaka-aineista, joita he sitten myivät edullisesti apteekeissa. Nimellä "Apotekens Composita", eli apteekin sekoitus latinaksi, kutsutut voiteet saavuttivat heti suuren suosion, ja niin perustettiin tuotemerkki ACO. ACO Hud on nykyään pohjoismainen ihonhoitotuotteita ja lääkevalmisteita valmistava yritys, joka toimii Tukholmassa. Tukholmassa on myös yrityksen oma tutkimusosasto ja sen oma kehityslaboratorio. Siellä kehitetään koko ajan uusia luotettavia ihonhoitotuotteita pohjoismaisille ihotyypeille. ACOn tuotteita myydään edelleenkin kaikissa Pohjoismaissa vain apteekeissa."



Suomessa ACO on vielä aika nuori, tuotemerkki lanseerattiin Suomeen vuonna 2002.



ACOlla on tuotteita kasvoille, vartalolle, hiuksille sekä erikseen myös aurinkotuotteet ja muita tuotteita muun muassa kuorsaukseen, syyliin ja nenähuuhteluun. Itse olen kiinnostunut ennen kaikkea kasvojenhoito- ja vartalonhoitotuotteista. Ihoni on todella haastava enkä ihan helposti usko, että olisi oikeastaan mitään tuotetta, joka tilannettani auttaisi. Apteekin tuotteisiin Acnicyliä lukuunottamatta en ole vielä tutustunut, joten ehkä nyt olisi aika? Ensisijaisesti kaipaisin kunnon ihonhoitosarjaa kasvoilleni: puhdistusainetta, päivävoidetta, yövoidetta jne. Kokosinkin tuotteista itseäni kiinnostavan repertuaarin.








Puhdistusgeeli, kasvovesi, yövoide ja päivävoide olisivat ACOn perus Face-sarjaa. Silmänympärysvoiteen ottaisin ikääntyvälle iholle tarkoitetusta Face plus-sarjasta. Lisäksi epäpuhtauksiin valitsisin aknelle tarkoitetusta Spotless-sarjasta yöksi tarkoitetun voiteen, jota laitetaan finnien päälle. Samasta sarjasta valitsisin vielä naamioksi Two-In-One Mud Cleanser/Maskin, jota voi käyttää joko puhdistusaineena tai naamiona.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...