16. maaliskuuta 2012

Arrrvonta!

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Se olisi sitten arvonnan paikka! Olkoon vaikka sen kunniaksi, kun blogissani on 100 lukijaa ylittynyt. Kiva, että teitä on noin paljon jo, minä kun veikkasin aloittaessani, että blogiani lukee vain pari hassua tyyppiä. :)

Olen tässä pian puoli vuotta kokeillut erilaisia Methodin pesu- ja puhdistusaineita. Aluksi luin niistä netissä ja lopulta tilasin muutamia kotiin testaukseen. Pidin tuotteista ja sainkin upean mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Eettinen Luksus Oy:n kanssa. Olen saanut testattavaksi Methodin tuotteita ja tuon mielelläni tuotteita esille blogissani, sillä pidän siitä, että tuotteet ovat luontoystävällisiä ja silti samalla tehokkaita. Itselläni ei ole minkäänlaista tarvetta palata enää pesu- ja puhdistusaineiden osalta markettituotteisiin. Mutta jotta ei mene vain puheeksi tämä touhu, niin nyt on aika arpoa lukijoitteni kesken yksi Methodin tuote. Joku onnekas pääsee ihan käytännössä testaamaan itse tuotteista sanottua. :)


Arvonnan palkintona on Method Dish Soap Cucumber, josta olenkin jo aiemmin kertonut täällä. Tuoksu on mieto ja miellyttävä ja erilainen kuin fairyt sun muut. Itse tosin tykkään ja plussaa tämä saa siitä, että on pumpattavassa putelissa. Tuote on erittäin riittoisaa ja nyt kun edellisessä putelissa on vielä reippaasti jäljellä, niin mikäs sen parempi idea kuin arpoa tämä uusi jollekin teistä. Siispä arvonnan sääntöihin:

Yhden arvan saa kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, onko Methodin tuotteet jo tuttuja.
Kaksi arpaa saa kommentoinnin lisäksi liittymällä blogini julkiseksi lukijaksi (Lukijat kohdassa oikeassa sivupalkissa) tai jo olemalla lukija.
EDIT: Lukijaksi liittyminen Bloggerin kautta. EI Facebookin kautta. 
Kolmannen arvan voi saada linkittämällä arvontani omaan blogiinsa. Linkityksessä voi käyttää yllä olevaa kuvaa.

Arvontaan voi siis osallistua 1-3 arvalla. Kerrothan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana, muutoin oletan arpoja olevan vain yksi. :) Anonyymit, keksikää itsellenne jokin nimimerkki, jotta tiedän kuka on voittaja jos voitto osuu anonyymille.


Arvonta päättyy 30.3.2012 klo 21. Tämän jälkeen saapuneita kommentteja ei enää huomioida arvonnassa.


Superisti siis onnea kaikille arvontaan! <3



133 kommenttia:

  1. Ihana arvonta! :)

    Method tuotteet eivät ole vielä tuttuja, monesti on mielessä ollut kyllä kokeilla. Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  2. Method tuotteet eivät ole tuttuja.Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan ehdottomasti! Olen mukana kahdella arvalla.

    Olen Methodin pulloja hypistellyt kaupassa, mutta ostoskoriin asti eivät ole vielä päätyneet.

    VastaaPoista
  4. Mullekkaan ei oo tuttuja, joten ilomielin osallistun arvontaan :)
    Ja kahella (2) arvalla mukkaan :)

    VastaaPoista
  5. Method Manin omat tiskiaineet, ökyä.
    Minulle kanssa.

    VastaaPoista
  6. Olen käyttänyt muutaman kuukauden Methodin pyykinpesuainetta ja en varmasti enää luovu siitä! Ihanan raikas ja PUHDAS tuoksu, ei tarvi edes huuhteluainetta. Ja pieni määrä puhdistaa hyvin. I love <3

    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukaan, tuotteet ovat vain täältä blogeista tuttuja.

    VastaaPoista
  8. Mukana kolmella arvalla (linkitän kisan viikonlopun aikana omaan blogiini)! Vitsi en ymmärrä mikä tuota bloggeria vaivaa, sillä taitaa olla jo kolmas kerta, kun liityn lukijaksesi. Silti blogger aina tiputtaa minut tuolta :/ Ollaan muuten juuri reissussa arvonnan aikaan, joten jos kerrankin minua arpaonni suosisi, niin en välttämättä ihan heti tätä huomaa :) Tuotteet eivät ole vielä minulle tuttuja!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana. :) Methodin pyykinpesuainetta olen käyttänyt. Tarkoitus oli seuraavaksi hankkia tuota tiskiainetta, kunhan fairy loppuu..

    Miida

    VastaaPoista
  10. Joskus olen päässyt tuotetta testaamaan ja ostoslistalle ovat päätyneet. Erittäin mielelläni saisin täydennystä kokoelmaan :)

    VastaaPoista
  11. Tuotteet ovat tasan niin tuttuja kuin blogeista olen lukenut. Arpaonni voisi sattua nyt kohdalleni, jotta minä ja Method tutustuisimme paremmin.:) Olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kolmella arvalla mukana, kun sain linkityksen toimimaan.:)

      Poista
  12. Mukana kolmella arvalla! :) Olisi kiva testata nuita tuotteita, sinä kun olet niitä niin paljon suositellut :) Ja eivät ole siis ennestään tuttuja.

    VastaaPoista
  13. En ole kokeillut vielä Methodin tuotteita mutta aikomus kyllä on kunhan niitä jostain löydän. Sanoikohan joku joskus että niitä olisi Prismassa? No, joka tapauksessa kolmella arvalla mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla mukana.

    Vasta pari päivää sitten löysin tänne sun blogiin (miten mä oon nukkunu tämän ohi?)

    Oon siis nyt lukija ja tein jo pienen postauksen tästä arvonnasta omaan blogiini. En oo aikaisemmin osallistunut näihin blogiarvontoihin mutta nyt tää on jo kolmas. I'm on the roll, people!

    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Kolmella arvalla mukana! Tykkään hirveesti Methodin tuotteista, etenkin lattianpesuaineesta<3 Kiva olisi saada lisää aineita testailtavaksi!

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana. Methodin tuotteet ovat tuttuja ja tulevaisuudessa toivottavasti yhä tutumpia :-)

    VastaaPoista
  17. Kaikilla kolmella arvalla mukana. Eikä oo Method-tuotteet entuudestaan tuttuja, mut ois kyllä kiva tutustua! :)

    VastaaPoista
  18. En ole vielä kokeillut, mutta varmasti ostoskoriin tippuu tuotteita, jos kaupassa tulee vastaan. Kolmella arvalla mukana! :) On varmaan ok, kun käytin tuota ottamaasi kuvaa blogissani linkityksessä?

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana. Tuotteet eivät ole vielä tuttuja, mutta olisi kyllä kiva testata :)

    VastaaPoista
  20. Methodin tuotteet on ihan päivittäin käytössä, lempparini ovat mantelin tuoksuinen lattianpesuaine ja wc-pytyn ihanan raikas pesuaine! Osallistun yhdellä arvalla. :)

    -Lissukka-

    VastaaPoista
  21. Kolmella arvalla mennään! :) Minäkään en ole kokeillut, mutta jospa onni suosisi nyt!

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla kokeillaan :)
    Methodilta tuttuja vasta vaahtoutuvat käsienpesusaippuat.
    - Nipsu

    VastaaPoista
  23. 2 arvalla mukana. Mulla kanssa yrityksen asteelle jäänyt tuo kokeilu vasta ;) tänään tosin pitää ostaa jtn yleidpuhdisrusainetta, jotta katsoo mikä purkki tien löytää kassiin

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana! :) Ei ole ennestään tuotteet tuttuja mutta mielellään kokeilisi! :) Jos ei arpaonni kolahda täytyy itse ostaa tuota :)

    VastaaPoista
  25. Muutamista blogeista olen noista tuotteista lukenut, itse en ole vielä testannut, mutta aikomus on!:-)
    Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana, yrityksen nimi on tuttu mutta vielä en ole tuotteisiin päässyt lainkaan tutustumaan.

    VastaaPoista
  27. Kolmella arvalla mukana :) Vähäsen olen jo kerennyt tutustumaan, mutta mielelläni tutustuisin lisääkin! :)

    VastaaPoista
  28. En ole itse kokeillut, mutta blogeista olen tuotteita ihastetellut.

    VastaaPoista
  29. Kaksi arpaa! :) Yleispuhdistusaine ja lasinpesuaine on Methodilta käytössä, mutta mielelläni kokeilesin nyt tuota dish soapia myös. :D

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana. Muuten eivät tuttuja mutta hankintalistalla kyseinen tiskiaine on, kun Oma koti valkoisen Miia sitä kehui (sinun suosituksesta kun ilmeisesti oli sitä kokeillut :)).

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana. Kyseiset tuotteet eivät ole minulle tuttuja entuudestaan :)

    VastaaPoista
  32. En ole ennen kokeillut.
    Kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana. Tuotteista olen käyttänyt käsisaippuaa ja yleispuhdistusainetta. Tykkään kovasti :))

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana, eivät ole tuotteet minulle tuttuja, joten kiva ois kokeilla :)

    VastaaPoista
  35. kahdella arvalla mukana, tuotteet eivät ole tuttuja, mutta kiva ois kokeilla :)

    VastaaPoista
  36. Hei, mikä sattuma ajattelin eilen että haluaisin tutustua näihin Methodin pesu- ja puhdistusaineisiin ja mietinkin että mistähän niitä mahtaa saada, perheessämme on allergioita niin nämä tuotteet saattaisivat olla juuri meille se oikea juttu. Olen lukijasi ja seuraan blogiasi Blgoggerin kautta, osallistun ilolla arvontaan ja peukut pystyyn että onni suosisi! Rentouttavaa viikonloppua pilvisestä säästä huolimatta!
    ☁t

    VastaaPoista
  37. Mukaan kaikilla kolmella arvalla! :) Mulla tämä onkin jo, mutta uudenkin putelin mielelläni jo valmiiksi voittaisin... eli postia vaan mulle tulemaan! =D

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana! En oo koskaan ite kokeillu näitä tuotteita, mutta sillon tällön on silmään osunu ja hyvältä näyttää, jo pelkkä ulkomuoto!:)

    VastaaPoista
  39. 2 Arvalla mukana. Ei oo aiempaa kokemusta tuotteista.

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa! Tuotteita en ole vielä itse kokeillut, mutta seuraillut käyttökokemuksia blogeista.

    VastaaPoista
  41. Tuotteet eivät ole vielä tuttuja, mutta jos yhdellä arvalla onnistaisi ni pääsis tutustumaan... =D

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti menee kokeiluun moinen aine :)

    VastaaPoista
  43. Näyttää ihanalta aineelta, joten arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  44. Meillä on tähän asti ollut Ecoverin ekotiskiaine, joka on ihan huippukamaa. Olisi kiva testata Methodiakin :) Kahdella arvalla messissä!

    VastaaPoista
  45. Tuttuja tuotteita ja aivan parhaita. Mukana yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  46. Ei vielä ole tuttuja, mieluusti kyllä tutustuisin tuotteisiin! -NiinaE-

    VastaaPoista
  47. Methodin tuotteet ovat tuttuja ja ihan parhaita :) Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  48. Tuotteet ovat tuttuja ja tykkään kovasti! Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  49. mukana yhdellä arvalla. Olen vain blogeista lukenut kyseisestä tuotteesta.

    janicatti@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Kahdella arvalla mukaan :) En ole itse kokeilut, mutta olen kuullut pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
  51. En ole vielä tutustunut näihin tuotteisiin, mutta mielenkiinnolla niistä olen täällä lukenut. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  52. Pyykinpesunesteet ovat käytössä. Puhdas, raikas ja luonnollinen tuoksu!
    Yhdellä arvalla mukana!

    -Nuutti-

    VastaaPoista
  53. Method tuotteet eivät ole tuttuja.Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  54. Ei ole tuotteet vielä tuttuja, mukava olisi päästä testaamaan!

    Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  55. Menthodit ovat tuttuja, lasinpesuaineen ja yleispuhdistusaineen muodossa. Niin, ja on mulla kivitason puhdistuspyyhkeitäkiN.Varsinkin lasinpesuaine on ihanaa, tehokasta ja vielä hyvän tuoksuistakin.

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla mukana, vaikka tuotteesta en ole ikinä kuullutkaan!

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukana. Blogeista olen kovasti lukenut kehuja tuotteista. Juurinkin tänään tsekkailin pulloja kaupassa, mutta vielä en laittanut niitä ostoskoriin.

    Päivi

    VastaaPoista
  58. Olen mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  59. Olen mukana arvonnasa yhdellä arvalla. Olen ko. merkistä kuullut, mutta en ole vielä päässyt kokeilemaan.

    VastaaPoista
  60. Kaapistani löytyy juuri Menthodin pesuaineet:) Olen mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana. Tuote on minulle ihan uusi.

    VastaaPoista
  62. Mukana yhdellä arvalla :) Tämä tuote on tuttu vain kaupan hyllystä ja parissa blogissa olen törmännyt siihen myös. Ilmeisesti kuitenkin kokeilemisen arvoinen tuote.

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla mukana.

    En ole vielä koskaan testannut tuotetta.

    VastaaPoista
  64. Tuottet eivät ole tuttuja, toivotaan että nyt pääsisi tutustumaan :-). Arvonnassa mukana yhdellä arvalla !

    VastaaPoista
  65. Tuotteet eivät ole vielä tuttuja, toivottavasti pian päästään tutustumaan :-): Arvonnassa mukana !

    VastaaPoista
  66. Ei ole tuttuja minulle, Oma koti valkoinen-blogissa tuota tuotetta kehuttiin :) Kahdella arvalla mukana..

    VastaaPoista
  67. Ei ole tuotteet tuttuja, Oma koti valkoinen-blogissa tuota kehuttiin. Kahdella arvalla mukana..

    VastaaPoista
  68. Ei ole minulle ennestään tuttuja tuotteita, joten olisi kiva päästä testaamaan. Mukana yhdellä arvalla =)

    VastaaPoista
  69. Olen mukana yhdellä arvalla!
    Tuotteet eivät ole minulle tuttuja, muuten kuin mitä olen niistä lukenut!

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla mukana!
    Methodin tuotteista ei ole kokemusta, monesti olen miettinyt että pitäisi ostaa ja kokeilla!

    Tiia

    VastaaPoista
  71. kahdella arvalla mukana. Ja tuotteet ei oo mulle tuttuja, niin olis kiva koittaa. :)

    VastaaPoista
  72. Method tuotteet ei ole mulle entuudetaan tuttuja. Mukana 2 arvalla.
    -ruuturaita-

    VastaaPoista
  73. Kahdella mukana ;)
    Ei ole tuttuja, mitä nyt katselin kodin Ykkösessä kun olin lukenut parista blogista ko aineesata.
    -päivi-

    VastaaPoista
  74. Kait minä kahella saan osallistua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En löytänyt nimeäsi (Niina M) tuolta Bloggerin lukijakohdasta, joten millä perusteella olit ajatellut osallistuvasi kahdella arvalla?

      Poista
  75. methodin tuotteet ei ole vielä tuttuja mulle, mutta oispa kiva aloittaa tällä tiskiaineella! osallistun siis kahella arvalla :)

    VastaaPoista
  76. En ole koskaan vielä kokeillut näitä tuotteita, mutta koska pelkkää hyvää siitä olen kuullut, uskon sen olevan ostamisen/voittamisen arvoista, ulkomuotokin miellyttää :)

    Olen siis mukana kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  77. Kahdella arvalla mukana. :) Tiskiaineesta ja muistakin tuotteista kokemuksia, loistavia !

    VastaaPoista
  78. eipäs ole vielä tuttuja nämä tuotteet, mutta paljon hyvää olen kuullut! kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  79. Ei ole tuttuja tuotteita.. Yhdellä arvalla mukana :)
    Suvi t.

    VastaaPoista
  80. Kahdella arvalla mukana :) Olen käyttänyt lattianpuhdistusainetta puu- ja laminaattilattioille, sekä yleispuhdistussuihketta Sea Mineral. Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
  81. On jo kauan kiinnostanut kokeilla, kun olen blogeista lukenut näistä, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä ostaa, joten olisi kiva kokeilla. Yhdellä arvalla olen mukana!

    VastaaPoista
  82. Kuullut olen ja jos jossain törmään niin varmasti hankin...
    Yhdellä arvalla mukana.
    -Katih-

    VastaaPoista
  83. hei!

    osallistun kahdella arvalla. tuttuja tuotteita, käytän niitä pääsääntöisesti siivouksessa, lika lähtee ja tuoksu ihána kaikissa mitä meillä on.

    T:maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löydä sinua lukijoiden joukosta (Bloggerin lukijapaneeli tuossa oikeassa sivupalkissa), joten näyttäisi siltä, että voisit osallistua vain yhdellä arvalla.

      Poista
  84. Nämä Methodin tuotteet eivät olekaan entuudestaan tuttuja, mutta kulostaa hyvältä. :)
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  85. Tuotteet eivät ole tuttuja, yhdellä arvalla lähden kokeilemaan onneani:)
    -Jaana.K-

    VastaaPoista
  86. Liityin lukijaksesi, tuotteet eivät ole minulle tuttuja mutta mielenkiintoisia ja ehkäpä joskus kokeilun arvoisia. :) linkitän myös omaan blogiini arvonnan. eli 3 arvalla matkassa. :)

    VastaaPoista
  87. Tuotteet eivät ole ennestään minulle tuttuja, mutta mielelläni kokeilisin. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  88. Kolmella arvalla mukana ja uusi blogisi lukija. Method ei ole vielä tuttu tuote.

    VastaaPoista
  89. Minä oon mukana ;O) Kolmella tietenkin <3!

    VastaaPoista
  90. En ole vielä päässyt kokeilemaan Methodin tuotteita, mutta toivottavasti pian pääsen :)
    Yksi arpa.

    -Mintsu-

    VastaaPoista
  91. Eivät ole methodin tuotteet tuttuja mutta voittamalla saisi kokeiltua :)
    Yhdellä mukana.
    cathy83

    VastaaPoista
  92. Yhdellä arvalla mukana, tuotteet ei vielä tuttuja, mutta toivottavasti arvonnan jälkeen on ;)

    VastaaPoista
  93. Ei ole tuttuja, kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  94. Tuotteet ei ole tuttuja, mutta kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta ja olisi kiva päästä testaamaan :) Mukana yhdellä arvalla.
    -Shiva-
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Kolome arpaa. Kova nuuskinta on Method-purnukoiden äärellä käynyt, vaan vielä en ole raaskinut ostaa. :)

    VastaaPoista
  96. ihanaa, tottakai mukaan arvontaan :) yhdellä arvalla mukana, olen kuullut noista tuotteista paljon hyvää mutten ole vielä päässyt testailemaan :)

    VastaaPoista
  97. Olen kuullut tuotteista jossain, mutta haluan päästä niitä testaamaan. Olen mukana yhdellä arvalla! =)

    VastaaPoista
  98. Methodin tuotteista olen kuullut paljon hyvää, mutten ole vielä itse päässyt testaamaan. Mukana arvonnassa kahdella arvalla :) uutena lukijanasi!

    VastaaPoista
  99. Ei ole tuttuja. Kahdella mukaan.

    VastaaPoista
  100. Ei ole ennestään tuttuja tuotteita, mutta jo kauniin pullon takia kiinnostuin...;) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  101. enpä ole ennen käyttänyt mutta yhdellä arvalla koetellaan jos saisi testata:)

    VastaaPoista
  102. Ei ole mullekään nämä tuotteet aikaisemmin tuttuja. Mukana 1 arvalla kokeilemassa :)

    VastaaPoista
  103. Kevättä,aurinkoa sinulle!Pyykinpesuaine jo käytössä,tätä en ole kokeillut,yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  104. Mukana kolmella arvalla :)
    En ole kokeillut itse, mutta kehuja olen kuullut monelta suunnalta. Olisi kyllä ihana päästä kokeilemaan. Sopisivat hyvin meidän muksuperheeseen nämä tuotteet!

    VastaaPoista
  105. Yhdellä arvalla mukana. Tuotteet eivät ole ennestään tuttuja, mutta kokeilla tahtoisin :)

    VastaaPoista
  106. Tätä tuotetta on kehuttu. En ole päässyt itse kokeilemaan. Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  107. Oo, meinas mennä koko arvonta ohi..
    Ehottomasti osallistun ja kahella (2) arvalla koska ei oo tuttuja tuotteita :)

    VastaaPoista
  108. Hihi :D Elä julkasekkaan tuota äsken lähettämää osallistumista ja tätä ko MIE oonki jo osallistunu!!! :D :D Sori :) Luulin etten oo osallistunu ko oon ollu siellä olkapääleikkauksessa mutta näköjään olinki ennen leikkaukseen menoa :D

    VastaaPoista
  109. En ole kuullutkaan. Kahdella mukaan.

    VastaaPoista
  110. Kaupassa olen hypistellyt noita tuotteita ja ihastellu niitä :) ei vain ole sitten lähtenyt matkaan kotia asti. Kahdella arvalla mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  111. Kaupassa olen noita tuotteita hypistellyt, ei vain ole sitten lähtenyt kotia mukaan.Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  112. Kiva että muistutit.. en olekaan vielä osallistunut. Niin vähän aikaa enää jäljellä että osallistun 2lla.
    En ole kyseistä merkkiä kokeillutkaan koskaan.. enkä kyllä nähnytkään missään.

    VastaaPoista
  113. Monesti oon katsellut kaupassa, mutta vielä ei olla kokeiltu. Kahdella mukana.:)

    VastaaPoista
  114. Yhdellä arvalla mukana, olisi kiva kokeilla tuotetta.

    -Julia-

    VastaaPoista
  115. Tuotteet eivät ole vielä tuttuja, mutta mielelläni tutustuisin niihin.
    Kahdella arvalla mukana.
    Pia

    VastaaPoista
  116. Yhdellä arvalla mukana. Ei ole tuotteet tuttuja, mutta vois kyllä tutustua.Ainakin ihanan värinen on!
    t.Minkun mamma

    VastaaPoista
  117. Yhdellä arvalla mukana. Methodin tuotteet eivät ole yhtään tuttuja! Mielelläni ottaisin kokeiluun :)

    Suvi

    VastaaPoista
  118. En ole koskaan kokeillut tuotteita, enkä aikaisemmin niistä kuullut, mutta mukava olisi kokeilla. 1 arpa.
    T.sinisiipi

    VastaaPoista
  119. Aivan tuntematon tuote minulle, jotain toista luontoystävällistä astianpesuainetta olen joskus käyttänyt. 2 arpaa.

    VastaaPoista
  120. kyllä on pakko nyt myöntää, että tuntematon on merkki minulle. Yhdellä arvalla lähden kokeilemaan josko tätä kautta tutustuisi...

    VastaaPoista
  121. 2 arpaa minulle. Ei ole tuttu tuotesarja.

    VastaaPoista
  122. Kahdella mukaan kivaan arvontaan! Methodin tuotteet on kyllä huippuja, tykkään.

    VastaaPoista
  123. Ei ole Methodin tuotteet tuttuja kuin vain nimenä. Arvontaan osallistun vielä ihan viime tipassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...