27. maaliskuuta 2012

Enkeleitä ja mustikoita iholle

Tänään testivuorossa oli suihkun yhteydessä pari Lushin tuotetta, joita sain näytteenä mukaan eiliseltä tutustumiskäynniltä.


Angels on bare skin on aivan ihanan tuntuinen kasvojenpuhdistusaine. Tällä kevyesti kuorivalla puhdistusaineella pesu tuntuu siltä, että varmasti lähtee meikit ja kaikki ylimääräiset ryönät kasvoilta. Sisällöstä Lushin sivuilla kerrotaan seuraavanlaisesti:

"-- syväpuhdistavaa kaoliinisavea, ärtyvää ja epäpuhdasta ihoa tasapainottavaa laventelia sekä rauhoittavaa ruusua. Hellästi ja pehmoisesti kuoriva manteli kosteuttaa, kirkastaa ja tekee ihosta samettisen." 

Tykkään! Pidempiaikaista vaikutusta iholleni en tiedä, sillä olen eilisestä illasta vasta tätä kokeillut. Pesun jälkeen kuitenkin tuntuu, että otsani, joka on näppyjä täynnä olisi hieman pehmeämpi ja semmonen irtonainen kökkö irtoaa ihon pinnalta.


Tänään kokeilin myöskin ensimmäistä kertaa paljon kehuttua tuoremustikkanaamiota, joka kantaa nimeä Catastrophe Cosmetic. Tuttavallisemmin CC sisältää aitoja suomalaisia mustikoita ja naamiot valmistetaan liikkeissä paikan päällä. Eli tuoretta on eikä lisäaineita mailla halmeilla. <3

Suomen Lushin verkkokaupasta ei juuri nyt saa CC:ia, mutta englanniksi tietoa löytyy Lush UK:n sivuilta.


Hui! Hurjan näköistä, mutta ah niin ihanan antioksidanttista. ;) Mutta nyt pesemään naamio pois! Ihanaa iltaa kaikille. <3

6 kommenttia:

  1. Aika makoisan näköinen naamio ja vielä kun on noin tuoretta tavaraa :) minkähän hintaista tuo mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100g maksaa 9,95 euroa ja purkki riittää noin neljään naamiokertaan eli noin kerta viikkoon. Tuorenaamiot pysyy hyvänä sellaisen kolme-neljä viikkoa. :)

      Poista
    2. No ei ole paha hinta kun kyseessä noinkin tuoretta tavaraa :)

      Poista
    3. Mä uskon, että voisin jatkossakin joskus hankkia näitä naamioita. :)

      Poista
  2. Käytin tuota Angels on bare skin -puhdistusainetta Kanadassa asuessani, oli ihan jees :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan mielenkiinnolla, mitä se tekee mun iholle. Jos vaikka siitä saisin itselleni vakituiseen käyttöön putsarin. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...