22. toukokuuta 2012

Ostoksia KN2:sta

Taannoin kun seikkailin KN2 Collectionin nettisivuilla, tarttui sieltä mukaan pieni tilaus. Ostin tulevaan kotiin pari käytännöllistä sisustusjuttua. Ensimmäiseksi Normann Copenhagenin rikkalapion ja -harjan. Jotenkin pieni koko ja ulkonäkö houkuttelivat. Mahtuu suhteellisen pieneen tilaan ja on samalla tyylikkään näköinen. Unohtamatta tietenkään toimivuutta.


Toiseksi ostin jotain käytännöllistä, mutta samalla kaunista keittiöön. Olen joskus yrittänyt kaupasta ostettuja tuoreita yrttejä kasvattaa kotona, mutta kummasti ovat tiensä päähän tulleet aika nopeasti. Varsinkin talviaikaan olen tykännyt lisätä teehen sitruunamelissaa, joka onkin yksi lemppariyrteistäni. Myös minttua olen tykännyt laittaa teehen ja muistella kuinka ihanaa minttutee olikaan Marokossa. Eihän meidän vihermintut vedä vertoja Marokossa kasvatettavaan minttuun, mutta toimii hätätapauksessa. ;) Voisin myös opetella käyttämään ruoanlaitossa enemmän tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilikaa. Niinpä siis tilasin itselleni Sagaformin Duo yrttiruukun. Jos se pitäisi yrtit hieman kauemmin elossa? Ihan hyviä kokemuksia olen kuullut tuommoisista yrttiruukuista. Toivottavasti eivät ole legendaa. ;)


Nämäkin joutuvat vielä pari viikkoa olemaan paketeissaan, mutta ah kun pääsen muuttamaan, sisustamaan ja ostamaan tuoreita ihania yrttejä!


[Tämä postaus on tehty yhteistyössä KN2 Collectionin kanssa]

4 kommenttia:

  1. Tuttuja juttuja täällä :) Pari viikoa sitten ostin tuon samaisen rikkalapio-harjasetin Sisustuksen Koodista ja Sagaformin yrttiruukun, tosin yhden yrtin ruukun, ostin jo joku aika sitten. Tosi kivoja molemmat -hyviä ostoksia sulla siis :) Ihana sulla päästä pian sisustamaan uutta kotia, kun oot valmiiksi hankkinut jo kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ostokseni ovat oikeastikin hyviä ;) En malta odottaa, että pääsen sisustamaan! <3

      Poista
  2. Yrtit ovat ihan parhaita ja tuovat piristystä ruuanlaittoon. Meillä on kotona käytössä Indoorgarden, joka on vesiviljelyyn perustuva kasvatusalusta valon kera. Basilikat ovat ainakin villiintyneet ihan täysin ja niitä ei ehdi millään syödä, kun kasvavat niin nopeasti! Olen kuullut pelkkää hyvää myös näistä Sagaformin ruukuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielettömän kiva kuulla positiivisia kokemuksia, yrttiruukut on mulle aivan uusi tuttavuus. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...